Kotimaa

Sää ja pimeys keskeyttivät miinanraivauksen

Julkaistu 22.11.2009 10:32 (päivitetty 18:27)
Sää ja pimeys keskeyttivät miinanraivauksen

Miinojen raivaustyö Helsingin eteläpuoleisella merialueella on keskeytynyt alkuunsa. Suomenlahden merivartioston mukaan keskeytyksen syitä ovat näkyvyyden heikkeneminen päivän pimetessä ja tuulen voimistuminen.

Seuraavan kerran miinojen kimppuun yritetään käydä tiistaina.

Alun perin miinanraivaukseen piti päästä käsiksi jo viime maanantaina. Tänään valmisteluissa oltiin jo pitkällä ja aikomuksena oli räjäyttää ensimmäinen miina.

Ensimmäiset räjäytettävät miinat ovat kansainvälisillä vesillä mutta Suomen talousvyöhykkeellä. Matkaa Helsingin Lauttasaareen on noin 30 kilometriä.

Varoetäisyys raivauspisteestä on kaksi kilometriä. Turhaa kulkemista alueella kannattaa välttää, mutta erillisiin suojaustoimiin ei ole tarvetta.

Alueella on kaikkiaan neljä miinaa. Ne sijaitsevat alle sadan metrin syvyydessä suhteellisen lähellä toisiaan. Yhden miinan räjäyttäminen vie yhden tai kaksi työpäivää.

Raivaus kestää viikkoja

Kaasuputkiyhtiö Nord Stream sai syksyllä Länsi-Suomen ympäristölupavirastolta luvan miinojen raivaukseen. Työn on arvioitu kestävän muutamia viikkoja, eli se todennäköisesti jatkuu ensi vuoden puolelle.

Miinanraivauksesta vastaa brittiläinen BACTEC-yhtiö. Raivausalus on noin 70 metriä pitkä ja muistuttaa tyypiltään tutkimusalusta. Ohjattu laite vie miinan kylkeen parin kilon suunnatun panoksen, joka sytyttää miinan omat räjähteet.

Yhteensä Suomen reittiosuudelta on lupa raivata 27 miinaa, mutta niitä ennakoidaan löytyvän vielä muutama lisää Suomenlahden läntisimmästä osasta. Itäisin raivattava miina on Porvoon kohdalla ja läntisin Kemiönsaaren kohdalla.

Nord Streamin suunnitteleman kaasuputken koko pituus on reilut 1200 kilometriä. Putki kuljettaa maakaasua Venäjältä Saksaan, ja sen rakennustyöt pyritään aloittamaan ensi vuonna. Suomen hallitus on jo myöntänyt Nord Streamille luvan hyödyntää talousvyöhykettään kaasuputken rakentamiseen, mutta putkelle ei ole vielä ympäristöviranomaisten lupaa.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37