Kotimaa

Sotaveteraanirahastojen käytöllä kiire

22.11.2009 05:54
Sotaveteraanirahastojen käytöllä kiire

Sotaveteraaneja tukevien järjestöjen ja säätiöiden rahojen käyttämiselle on tulossa kiire.

Keskeiset veteraanitoimijat ovat hankkineet itselleen noin 87 miljoonan euron omaisuuden. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen selvityksen mukaan rahojen käytöllä on kiire, jos rahat aiotaan käyttää veteraanien hyväksi.

Kansaneläkelaitoksen ennusteen mukaan kaksi kolmesta veteraanista kuolee reilun viiden vuoden kuluessa. Kymmenen vuoden kuluttua veteraaneista on elossa enää kymmenesosa.

Lehden mukaan rahaa on edelleen jäljellä veteraanien menehtymisen jälkeen, jos järjestöt ja säätiöt jatkavat avustustensa jakamista nykyistä tahtia.

Suurinta osuutta hallinnoiva Sotainvalidien Veljesliitto päätti tänä vuonna kaksinkertaistaa veteraaneille maksamansa tuen määrän. Liiton pääsihteerin Markku Honkasalon mukaan liiton varat käytetään loppuun veteraanien vielä eläessä.

Osa järjestöistä ei aio käyttää rahoja veteraanien eläessä

Kaatuneiden muistosäätiön hallituksen puheenjohtaja Ahti Sirkiä ei ymmärrä, miksi varat pitäisi käyttää veteraanien eläessä. Hän korostaa, että säätiöllä on muitakin tehtäviä kuin sodasta kärsineiden auttaminen.

– Kaatuneiden muiston vaaliminen on ikuista.

Veteraaneille kerätään jatkuvasti lisää rahaa. Tänä vuonna valtakunnallisten järjestöjen yhteisen keräyksen tavoite on kolme miljoonaa euroa. Varainhankintaa pyörittävän Veteraanivastuu ry:n Pia Mikkonen pelkää, että tiedot järjestöjen ja säätiöiden omaisuudesta saavat ihmiset kiristämään kukkaroidensa nyörejä.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37