Kotimaa

Taksinkuljettajat ajetaan kouluun

Julkaistu 22.11.2009 03:27 (päivitetty 11:47)
Taksinkuljettajat ajetaan kouluun

Uusien taksinkuljettajien on ensi vuoden alusta alkaen suoritettava pakollinen, vähintään 30 tunnin koulutus kokeineen ennen ajoluvan anomista.

Koulutusvelvoite perustuu syksyllä hyväksyttyyn lakiin.

Taksiliitossa annetaan täysi tuki uudelle koulutukselle. Käytäntö yhtenäistää taksinkuljettajien koulutuksen, joka on osoittautunut kirjavaksi.

- Tilanne on ollut vähän sellainen, että joillakin paikkakunnilla koulutetaan 30 tunnin verran ja eräillä paikkakunnilla ei kouluteta juuri ollenkaan. Kurssit ovat olleet hyvin eripituisia ja -tasoisiakin, sanoo Taksiliiton koulutussuunnittelija Erika Hyppönen.

Palvelu- ja turvallisuustaidot kuntoon

Uuden koulutuksen tarkoitus on muun muassa kehittää taksinkuljettajien asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja.

Koulutuksen on tarjottava perusvalmiudet myös esimerkiksi koulu- ja vammaiskuljetusten hoitamiseen. Lisäksi kuljettajat saavat liikenneturvallisuuskoulutusta ja opastusta turva- ja apuvälineiden käyttöön.

Koulutuksessa kiinnitetään huomiota myös taksinkuljettajan turvallisuuteen, suorituskykyyn ja työsuhdeasioihin. Taksialan lainsäädäntökoulutus sisältää opetusta kuljettajan vastuista ja velvollisuuksista sekä niiden laiminlyöntien seurauksista.

Ajolupa uusittava viiden vuoden välein

Ajolupakaan ei ole ikuinen, sillä sen uusimiseksi taksinkuljettajien on suoritettava minimissään päivän kestävä jatkokoulutus. Lupa on voimassa viisi vuotta kerrallaan. Myös nykyisillä ammattiajoluvilla taksia kuljettavien on istuttava koulun penkille.

- He joutuvat käymään jatkokoulutuksen viimeistään 2014, jotta saavat lupansa uusittua, Hyppönen selvittää.

Taksiliiton hallintopäällikkö Timo Koskinen arvioi, että uuden lain myötä ajolupien määrä vähenee. Poistuvat kuskit ovat lähinnä satunnaisesti taksin rattia pyörittäviä.

-Yksittäisiä kuljetuksia ajavien määrä ehkä vähenee. Mutta ei niiden, jotka hankkivat edes osittain toimeentulonsa taksinkuljettajan työstä, Koskinen sanoo.

(MTV3 - STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37