Kotimaa

Häkämies: Puolustusyhteistyötä vielä arvioitava MTV3 Katsomo

Julkaistu 20.11.2009 18:34 (päivitetty 19:57)
Häkämies: Puolustusyhteistyötä vielä arvioitava

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) suhtautuu varovaisesti EU-sopimuksen avunantoartiklaan. Häkämiehen mukaan pohjoismainen sotilasyhteistyö ylipäätään jo lisää maiden turvallisuutta.

Ruotsin puolustusministeri Sten Tolgfors kertoi MTV:n uutisille, että Ruotsi lupaa sotilaallista tukea Baltian maille ja Suomelle, jos niitä uhataan. Samalla niiltä edellytetään myös samanlaista toimintaa Ruotsia kohtaan. Ruotsin kanta perustuu ensi kuun alussa voimaan astuvan Lissabonin sopimuksen solidaarisuusjulistukseen.

Häkämiehen mukaan myös Suomi on sitoutunut avunantoartiklaan, mutta sen merkityksen tarkempi arviointi on vielä kesken.

- Tietysti Suomi lähtee oman uskottavan puolustuksen lähtökohdasta. Olemme sitoutuneet EU:n Lissabonin sopimukseen, jossa on tämä keskinäisen avunannon artikla eli apua luvataan antaa ja vastaanottaa. On kuitenkin todettava, että artiklan osalta kansallinen arviointi on tekemättä.

Solidaarisuusjulistuksen mukaan muiden EU-jäsenmailla on velvollisuus antaa tukensa kaikin keinoin, mikäli johonkin EU-maahan kohdistuu aseellinen hyökkäys.

Katso Kari Lumikeron raportti Tukholmasta

(MTV3)

Ruotsi lupaa turvata Suomea

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
26.05.2012 21:34

Näin Hyvinkään tragedia eteni
26.05.2012 21:07

Poliisi: Epäilty täysin normaali nuori, jolla ystäviä ja läheisiä – Ei mustasukkaisuusdraamaa
26.05.2012 20:46

Täältä Hyvinkään surmaaja tulitti
26.05.2012 20:43

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37