Kotimaa

THL halusi luopua rokoteostoista jo kaksi vuotta sitten

20.11.2009 14:32
THL halusi luopua rokoteostoista jo kaksi vuotta sitten

MTV3 - Päivi Talja - Mari Igarashi

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on valmis luopumaan rokotehankintoihin liittyvästä päätöksenteosta. Savon Sanomat uutisoi tänään, että sosiaali- ja terveysministeriö aikoo siirtää rokotteiden oston THL:ltä muulle taholle ensi vuonna.

THL:n rokotejohtajan Terhi Kilven mukaan laitos on esittänyt rokoteostojen siirtämistä jo pitkään.

- Me olemme ehdottaneet jo marraskuussa 2007, että rokotehankintapäätökset siirrettäisiin meiltä pois, Kilpi kertoi MTV:n uutisille.

- THL tekee ensisijaisesti asiantuntijatoimintaa eli yleensä työmme on sitä, että annamme asiantuntija-apua päätöksentekijöille emmekä varsinaisesti tee päätöksiä. Rokotehankinnat ovat olleet rokotealalla melkeinpä ainoa kohta, jossa THL on tehnyt päätöksiä. Se tuntuu sopivan huonosti muuhun toimintaamme.

THL ei ostanut H1N1-rokotteita

Rokotejohtaja haluaa myös oikoa väärät tiedot siitä, että THL olisi ostanut sikainfluenssarokotteita lääkeyritykseltä, joka on rahoittanut laitoksen rokotetutkimusta kuudella miljoonalla.

- Sikainfluenssarokotteiden hankinta tehtiin poikkeuksellisesti niin, että ministeriö teki rokotehankintapäätöksen eikä THL. Tässä päätöksenteko oli siis jo siirretty muualle, Terhi Kilpi sanoo.

Kilpi kuitenkin myöntää, että rokotteiden ostamisen ja tutkimustyön rahoittamisen välillä voi joskus syntyä ristiriitoja.

- On myös sanottava, että koska me teemme tutkimusta ja joissakin tapauksissa myös yhteistyötä lääketeollisuuden kanssa, niin silloin voi syntyä vaikutelma intressiristiriidasta. Jos saamme lääkeyritykseltä rahoitusta tutkimukseen ja sitten samainen lääkeyritys saattaa olla myymässä rokotteita, niin tällainen vaikutelma saattaa syntyä. Senkin puolesta olisi parempi, että emme tekisi tällaisia rokotehankintapäätöksiä.

THL olisi valmis siirtämään rokotepäätökset sosiaali- ja terveysministeriölle. Laitoksen mukaan ministeriö ei ole kuitenkaan ollut kovin innokas ottamaan vastaan rokoteostoksien hankintavastuuta, vaan on etsinyt sille muuta tekijää.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24

Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
26.05.2012 16:10

Puhemies Heinäluomalta surunvalittelut Hyvinkäälle
26.05.2012 15:57