Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 
![]() |
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan Suomen EU-komissaarille Olli Rehnille (kesk.) ei tavoitella unionin kauppakomissaarin salkkua.
Vanhanen sanoo, että Rehnille pyritään saamaan talouteen ja ulkosuhteisiin liittyvä tehtävä. Rehnin mahdollisuudet vahvaan salkkuun ovat Vanhasen mielestä hyvät, koska liberaalit eivät saaneet kumpaakaan eilen päätettyä EU:n johtotehtävää.
- Meillä on tietty ajatus siitä, minkälainen kokonaisuus siitä salkusta saattaisi muodostua, mutta emme käy tätä keskustelua julkisuuden kautta, Vanhanen sanoi.
Vanhasen mukaan Rehn oli erittäin varteenotettava nimi EU:n ulkosuhteiden korkeaksi edustajaksi, johon valittiin kuitenkin sosialistien ehdokas, englantilainen Catherine Ashton. Hän toimii nyt komission kauppakomissaarina.
Ashton oli yllätysnimi EU:n ulkoministeriksi, eikä esimerkiksi Vanhanen ollut tavannut häntä aikaisemmin.
Katso Anne Sjöholmin juttu
Katso Anne Sjöholmin analyysi
(MTV3 - STT)














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.