Kotimaa

Suomen paras asuinalue Oulussa

Julkaistu 20.11.2009 11:17 (päivitetty 11:41)
Suomen paras asuinalue Oulussa

Oulun keskustan tuntumassa sijaitseva Karjasilta on valittu tämän vuoden Suomen parhaaksi asuinalueeksi.

Noin 2800 asukkaan kaupunginosa muodostuu enimmäkseen rintamamiestaloista, mutta alueella on myös kerrostaloja.

Tiedotuspäällikkö Eila Vähäkuopus Oulun kaupungista uskoo, että valintaan vaikutti erityisesti Karjasillan hyvä sijainti. Alueella on myös aktiivisesti toimiva asukastupa.

- Asukastuvassa tarjotaan esimerkiksi ruokaa eläkeläisille ja muillekin viikolla kotona oleville edulliseen hintaan. Asukastuvasta voi myös ostaa erilaisia palveluja, kuten kotiapua. Karjasillassa järjestetään myös kesäjuhlia ja lasten hiihtokilpailuja talvisin. keväällä ja kesällä taas on kirpputoreja. Asukasyhdistyksen toiminta on siis erittäin vilkasta, kuvailee Vähäkuopus.

Paras asuinalue valittiin kolmivaiheisella kilpailulla. Ensin tehtyyn verkkokyselyyn perustui tuli lähes 2000 asuinalue-ehdotusta, josta asiantuntijaraati valitsi loppukilpailuun kuusi. Karjasilta vei näistä voiton yleisöäänestyksessä.

(MTV3 - STT)

Suomen paras asuinalue Oulussa

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24

Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
26.05.2012 16:10

Puhemies Heinäluomalta surunvalittelut Hyvinkäälle
26.05.2012 15:57