Kotimaa

Afganistan-tietokatkosta syntynyt soppa kiehuu edelleen MTV3 Katsomo

Julkaistu 19.11.2009 18:32 (päivitetty 22:34)
Afganistan-tietokatkosta syntynyt soppa kiehuu edelleen

MTV3 - Eeva Lehtimäki

Kohu ulkopoliittisen johdon tietämättömyydestä Afganistaniin lähetettyjen joukkojen kotiinpaluusta jatkuu. Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan johto keskustelee tietokatkosjupakasta huomenna presidentti Tarja Halosen kanssa.

Hallitus ja presidentti olisivat jo valmiita jo laittamaan asialle pisteen viime viikon perjantain ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan kokouksen jälkeen, mutta pääoppositiopuolue SDP vaatii edelleen pääministeriltä selvitystä tapahtuneesta.

- Huomattavan iso sotku tässä on syntynyt keskeisessä ulkopolitiikan päätöksenteossa, eli siitä, miten suomalaiset joukot ulkomailla toimivat ja kuka niitä sieltä kotiuttaa, sanoo SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma.

Asian vieminen tutkittavaksi jopa perustuslakivaliokuntaan on myös harkinnassa.

- Kaikki vaihtoehdot on auki jos hallitus ei vapaaehtoisesti selvitä tätä asiaa sekä eduskunnalle että suomen kansalle ja anna varmuutta siitä että tällaistä ei enää jatkossa tapahdu

Pääministeri Matti Vanhanen kieltäytyi viime torstaina MTV:n uutisten haastattelussa antamasta pääministerin ilmoitusta ulkopoliittisen johdon tietokatkoksesta. Vanhasen mukaan lisäselvitykset puolustus- ja ulkoasiainvaliokunnille riittävät.

Puolustusministeri Jyri Häkämies kävi tänään puolustusvaliokunnan kuultavana tietokatkoksesta.

Valiokunnan puheenjohtajan Juha Korkeaojan mukaan ulko- ja puolustusministerien olisi pitänyt huolehtia, että utvassa ja eduskunnassa olisi havahduttu suomalaisjoukkojen lokakuun lopulla päättyvään sopimukseen.

- Kyllä tässä selvästi osoittautui, että kumpikaan ministeri ei ole kertonut pääministerille ja presidentille, mitä ollaan tekemässä, Korkeaoja sanoo.

Katso Eeva Lehtimäen juttu

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24

Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
26.05.2012 16:10

Puhemies Heinäluomalta surunvalittelut Hyvinkäälle
26.05.2012 15:57