Kotimaa

Professori: Uraaniyhtiöillä liian suuri toimintavapaus

19.10.2007 08:16
Professori: Uraaniyhtiöillä liian suuri toimintavapaus

Professori Matti Saarniston mukaan uraanikaivokset ovat aina uhka ympäristölle. Euroopan uraanikaivoksista monet onkin suljettu juuri ympäristöhaittojen takia.

Geologian professori Matti Saarnisto on suivaantunut Suomen viranomaisten intoon tukea uraanin etsintää. Hänen mielestään uraaniyhtiöt saavat meillä operoida liian vapaasti.

- Eivät kaivosyhtiöt ole Suomessa huviksensa tonkimassa maata. Mistä ihmeestä ovat ne väitteet, ettei täällä ole taloudellisesti kannattavaa pohjaa kaivostoiminnalle? Eivät suuret kansainväliset yhtiöt etsisi uraania, jos ne eivät uskoisi löytävänsä sitä, Saarnisto sanoo.

  • Uraaniyhtiö pitää Ranuan löydöstä poikkeuksellisen kiinnostavana
  • Ranskalainen uraaniyhtiö Areva pitää Ranuan löydöstään poikkeuksellisen kiinnostavana. Areva varasi syyskuun alussa tarkempia tutkimuksia varten yli 200 neliökilometrin alueen Ranuan ja Rovaniemen rajalta.
  • - Kohdealue on todella kiehtova. Siellä on runsaasti säteileviä lohkareita, hehkuttaa Arevan suomalaisen tytäryhtiön Areva Resources Finland Oy:n toimitusjohtaja Osmo Kaipainen.
  • - Kaiken lisäksi tämä on uusi aihe. Yleensä uraanivaraukset ja -valtaukset on tehty keskenjääneisiin kohteisiin, joissa aiemmat tutkimukset lopetettiin yli 20 vuotta sitten.
  • Alkututkimuksissa on pyritty paikantamaan lohkareikkojen rajoja. Seuraavaksi yhtiö yrittää päästä kiinni kallioon, josta lohkareet ovat aikanaan irtautuneet.
  • - Tietysti alue voi lopulta osoittautua kaivosmielessä tyhjäksi, mutta tarkemmat tutkimukset kannattaa ehdottomasti tehdä, Kaipainen sanoo.
  • - Vielä ei tiedä, mitä vavan päässä on, mutta nyt on vapa väärällään, joten jotain on koukussakin. Tai pitäisikö sanoa mittarit väärällään.
  • Lähes koko Lappi haussa
  • Huhtikuussa Areva ilmaisi keskittyvänsä Pohjois-Karjalan uraaniesiintymien selvittelyyn ja jättävänsä Lapin kohteet pienemmälle.
  • Jo toukokuun lopulla yhtiö kuitenkin jätti Lapin maistraattiin ilmoituksen, että se suorittaa marraskuun alkuun asti geologisia havaintoja ja mittauksia 16 kunnassa. Pois rajattiin lähinnä vain Ylä-Lapin saamelaisalue.
  • Ranuan esiintymä tarkentui näissä mittauksissa, ja se varattiin kiireellä poikkeuksellisen kiinnostavuuden takia. Kaipainen ei sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että varauksia tehdään muuallakin Lapissa. Se varmentuu jatkoselvityksissä lähikuukausina.
  • Kaipainen vakuuttaa Arevan olevan Suomessa tosissaan uraanin perässä.
  • - Siihen tähdätään, että kaivos voisi toimia 15-20 vuoden päästä. Kanadan tyylisiin suurkaivoksiin en usko, mutta ei sellaista haetakaan.
  • - Nakkiputka voi olla kannattava, mutta suuri ravintola kannattamaton. Pelkästään koko ei tee bisneksestä kannattavaa. Nakkiputkia ehkä löydetään, mutta ei varmaankaan Rovaniemen Pohjanhovin suurta salia, Kaipainen kuvailee.

 

Kyseisiä arvioita uraanikaivostoiminnan kannattamattomuudesta on esitetty muun muassa Geologian tutkimuskeskuksesta, jonka entinen tutkimusjohtaja Saarnisto on.

- Hyssyttelyä, etteivätkö ne etsisi tosissaan. Meillä on sellaisia pitoisuuksia, että jos niitä löytyy laajemmalta alueelta, niin toiminta saadaan myös taloudellisesti kannattavaksi. Hyvinkin köyhät uraanimalmit ovat ilman muuta louhintakelpoisia - varsinkin, jos ne kytkeytyvät kultaan.

Saarnisto löytää hyssyttelylle selityksen. Suomessa alan tutkijat tekevät sitä, mihin heidät on koulutettu - malmin etsintään. Sen takia he ovat innokkaita etsimään luonnonvaroja ja luomaan myös ulkomaisille yhtiöille hyvät toimintamahdollisuudet. Kyse on kärjistäen panttivankisyndroomasta.

Onnistunut kaivos on harha

Saarnisto korostaa, ettei hänellä ole mitään malminetsintää ja kaivostoimintaa vastaan, kunhan se tapahtuu nykyaikaisesti. Uraani on kuitenkin poikkeus.

- Kun GTK vetosi siihen, että Suomeen kannattaa tuoda kaivosyhtiöitä, koska täällä voidaan kaivostoimintaa hoitaa kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti, minulla kolahti. Oli se sen verran irvokasta. En tunne yhtään uraanikaivosta maailmalta, jossa olisi onnistuttu.

- Lähes kaikki Länsi-Euroopan kaivokset on suljettu - ei siksi, että uraani on loppunut, vaan koska ympäristöhaitta tuli niin suureksi, että suuren yleisön paine lakkautti ne. Muun muassa kaikki Saksan, Ranskan ja Espanjan kaivokset on lopetettu.

Saarniston mielestä "antiikinaikuinen" kaivoslaki on keskeinen uraaninetsinnän vauhdittaja, koska se antaa valtauksien tekijöille "tavattoman suuret oikeudet ohi maanomistusoikeuden".

Kaivoslakia ollaan uudistamassa, ja pohjatyön oli määrä valmistua tämän kuun lopulla. Työ näyttää kuitenkin venyvän pitkälle ensi vuoteen.

Suhteetonta pelottelua

- Tuntuu joskus suhteettomalta ihmisten suoranainen pelottelu, vastaa GTK:n tutkimusjohtaja Pekka Nurmi. Hän korostaa, että muu lainsäädäntö rajaa uraaniyhtiöiden toimintaa, vaikka kaivoslaki onkin vanha. Ja mahdollisen uraanikaivoksen perustaminen menisi eduskuntaan asti, koska kyseessä olisi ydinlaitos.

- Toistaiseksi meillä ei kuitenkaan ole yhtään esiintymää, joka olisi edes lähellä taloudellisesti kannattavaa. Kaivos on tietysti mahdollinen, mutta sen todennäköisyys on erittäin pieni.

Nurmen mukaan asiaa tulisi miettiä myös kestävän käytön kannalta, koska Suomi on sitoutunut ydinvoimaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Oma kaivos saattaisi olla turvallisempi ratkaisu kuin uraanin tuonti.

- En usko, että tänne sellaista kaivosta avattaisiin, josta olisi haittaa ihmisille.

Hänen mielestään etsinnän hyödyt unohdetaan. On hyvä tietää tarkasti, missä on uraania ja missä ei, koska sen tiedon avulla voidaan ohjata esimerkiksi asuntorakentamista turvallisille alueille.

(MTV3-STT)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Finnairin Vehviläinen asuntosotkustaan: Nyt toimisin toisin
23.02.2012 12:58

Soini nimitteli Bobrikoviksi - Olli Rehn vaatii anteeksipyyntöä
23.02.2012 12:54

Uusi rintasyövälle altistava geeni löydetty
23.02.2012 12:30

Sakari Oramo BBC:n sinfoniaorkesterin johtoon
23.02.2012 12:34

Pääministeri Reinfeldtiltä onnittelut kuningasparille
23.02.2012 12:19

Parituksesta epäillyn thaimaalaisvaimo paljastumassa ihmiskaupan uhriksi
23.02.2012 12:12

Talvi pelkää näitä hahmoja
23.02.2012 12:07

Synnytyslääkäri: En ole poistunut Tukholmasta kahteen kuukauteen
23.02.2012 11:49

KSML: Suomessakin ammutaan tykeillä prinsessan kunniaksi
23.02.2012 11:49

Ruotsia odottaa naishallitsijoiden valtakausi
23.02.2012 11:47

Tasoristeysonnettomuudet vähentyneet, kuolemat eivät
23.02.2012 11:43

Sanoma myy DNA-osuutensa
23.02.2012 11:22

IL: Nainen puukotti kahta Helsingissä
23.02.2012 10:56

Mikä prinsessan nimeksi – Sofia, Desirée vai Tarja?
23.02.2012 10:57

Täällä voit Helsingissä onnitella pikkuprinsessaa
23.02.2012 10:53

Junaratavandaalin korvaussumma aleni hovissa
23.02.2012 10:48

Tieliikenteessä synkkä tammikuu
23.02.2012 10:06

Näin Putous-finalistit veistelivät lähetyksessä – katso video
23.02.2012 10:09

Liikuttunut prinssi Daniel: Aivan ihana prinsessa
23.02.2012 10:01

16-vuotias Taru Koponen löytyi hyvässä kunnossa
23.02.2012 10:00