Kotimaa

Suomalaisten varallisuus Euroopan häntäpäässä Netti-tv

Julkaistu 05.12.2006 16:47 (päivitetty 19:47)
Suomalaisten varallisuus Euroopan häntäpäässä

Wider-instituutin tutkimuksen mukaan yhdellä prosentilla koko maailman väestöstä on hallussaan yli 40 prosenttia omaisuudesta. EU:n sisäisessä vertailussa Suomi jää selvästi varakkaimpien maiden kärjestä, mutta maailmanlaajuinen keskiarvo ylittyy reilusti.

Suomalaiset eivät ole maailman varakkaimpien kärkijoukossa 39 000 dollarin eli 29 000 euron keskimääräisellä omaisuudellaan. Asia selviää Wider-instituutin tänään julkaistusta tutkimuksesta.

Maailmanlaajuisen 2200 dollarin keskiarvon suomalaiset ylittävät kirkkaasti, mutta Euroopan unionissa suomalaiset kuuluvat köyhälistöön.

Aikuista kohti laskettu varallisuus nousee Ruotsissa 80 000 dollariin ja Saksassa 90 000 dollariin eli yli kaksinkertaiseksi suomalaisten omaisuuteen verrattuna. Henkeä kohti laskettu ja ostovoimakorjattu bruttokansantuote on kuitenkin kaikissa kolmessa maassa likimain sama, 24 000 dollaria.

Antelias sosiaaliturva syy Suomen huonoon sijoitukseen?

Maailman varallisuuserot suuria

  • Maailman kaikkien kotitalouksien varallisuuserot ovat Wider-instituutin tutkimuksen mukaan suuremmat kuin tuloerot.
  • Rikkaimman prosentin käsissä on yli 40 prosenttia omaisuudesta, kun puolelle maailman väestöstä jää varallisuutta vain yhden prosentin verran.
  • Puolet maailman aikuisväestöstä omisti vuonna 2000 varallisuutta vähemmän kuin 2200 dollarin arvosta henkeä kohti (nykykurssilla 1650 euroa).
  • Yhdysvalloissa keskivarallisuus nousi 144 000 dollariin aikuista kohti, kun Intiassa luku oli 1100 dollaria.

YK-yliopiston alaisen Widerin luokittelussa suomalaiset eivät edes yltäneet korkeimpaan yli 50 000 dollarin luokkaan, johon pääsivät kaikki vanhat EU-maat Portugalia lukuunottamatta.

Portugalin lisäksi Suomen seurana kakkosluokassa ovat Euroopasta Puola, Tshekki, Unkari, Slovenia ja Kroatia. Luokittelu on tosin väljä, sillä vaadittu varallisuus voi vaihdella 10 000 ja 50 000 dollarin välillä aikuista kohti.

Pohjoisessa Euroopassa varallisuus jäi selkeästi alle useimpien Länsi-Euroopan maiden tason. Britannia, Hollanti, Luxemburg, Sveitsi ja Italia ylittivät selvästi 100 000 dollarin rajan, ja moni muu maa pääsi lähelle.

Widerin tutkimuksen mukaan Suomen huonon sijoittumisen syynä voivat olla antelias sosiaaliturva eläkkeineen, mikä ei kannusta varallisuuden kasvattamiseen.

YK-yliopiston alaisen Widerin maailmanlaajuista varallisuutta tarkastelleen tutkimuksen aineisto on vuodelta 2000. Helsingissä toimiva Wider pitää tutkimusta uraauurtavana, sillä vastaavaa maailmanlaajuista tutkimusta ei ole aikaisemmin tehty.

(MTV3-STT)

Katso Netti-tv:stä Mia Jouslehdon juttu (Kauppalehden talousuutiset 05.12.2006)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

90-vuotias natsirikoskarkulainen kuoli Saksassa
26.05.2012 20:10

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24

Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
26.05.2012 16:10

Puhemies Heinäluomalta surunvalittelut Hyvinkäälle
26.05.2012 15:57