Niinistö ei innostu uudesta presidenttiehdokkuudesta
![]() |
Sauli Niinistön mielestä presidentin toimikaudet pitäisi lyhentää kahteen nelivuotiskauteen. Itse Niinistö ei usko lähtevänsä enää ehdokkaaksi.
Pankinjohtaja Sauli Niinistö pitää epätodennäköisenä, että hän lähtisi ehdolle seuraaviin presidentinvaaleihin. Näin kerrotaan Kalevan toimittajan Tuomo Yli-Huttulan tänään ilmestyneessä kirjassa Puolivallaton puolue.
Niinistö arvioi, että kuuden vuoden kuluessa ehdokaspuheet ehtivät unohtua. Hän toteaa kirjan haastattelussa myös saaneensa kampanjan aikana vahvistusta käsitykselleen, että presidentin toimikaudet pitää lyhentää kahteen neljävuotiskauteen.
- Kahdessatoista vuodessa yhden ihmisen anti uhkaa kadota, Niinistö arvioi.
Niinistö sanoo aikovansa palata kotimaahan työnhakuun syksyllä 2007, kun hänen toimikautensa Euroopan investointipankissa päättyy.
- Olen ajatellut, että neljän vuoden periodi on ulkomailla aika sopiva aika. Siinä pystyy antamaan parhaan teränsä, hän toteaa.
Politiikkaan Niinistö ei kuitenkaan aio enää palata. Yritysmaailman tehtäviä hän ei sulje pois laskuista.
(MTV3-STT)














Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.