Rikoskomisarion kollegat ihmettelivät aseen antoa oudosti hihittelevälle Saarelle Julkaistu 03.12.2009 10:50 (päivitetty 13:43)
MTV3 – Tuula Malin
Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta syytettynä oleva kauhajokelainen rikoskomisario antoi kouluampuja Matti Saaren pitää surma-aseensa vain muutamia minuutteja kestäneen tapaamisen perusteella. Hän oli myös muutamaa kuukautta aiemmin alun perin päättänyt myöntää aseluvan Saarelle.
Keskusrikospoliisin laajasta esitutkintapöytäkirjasta selviää, että Saari viipyi Kauhajoen poliisiasemalla kaikkiaan vain 16 minuuttia koulusurmia edeltävänä päivänä. Poliisiaseman valvontanauhan mukaan Saari saapui poliisiasemalle maanantaina 22. syyskuuta 2008 kello 14.01 ja poistui kuulemisesta jo kello 14.17.
Rikoskomisario kertoi esitutkinnassa menneensä suoraan asiaan ja tapaamisen jääneen sen vuoksi lyhyeksi. Hänen mukaansa Saari vaikutti luotettavalta, eikä hänelle syntynyt tapaamisessa mielikuvaa epätasapainoisesta henkilöstä, toisin kuin Saaren aiemmin tavanneille muille Kauhajoen poliiseille.
Konstaapeli ei pitänyt sopivana aseen omistajaksi
Matti Saaren aseen kuukautta aiemmin tarkastanut vanhempi konstaapeli sanoi esitutkinnassa kiinnittäneensä huomiota Saaren outoon naureskeluun ja hihittelyyn kesken asiallisen keskustelun asetta tarkastettaessa 2. syyskuuta 2008. Vanhempi konstaapeli kertoi esitutkinnassa, ettei pitänyt Saarta sopivana henkilönä aseen haltijaksi.
Asiasta keskusteltiin vielä samana päivänä poliisiaseman kahvihuoneessa. Poliisimiehet olivat huolissaan Saaren kummallisesta käytöksestä ja pohtivat, olisiko käsissä hetken kuluttua uusi Jokelan koulusurma.
Perjantaina 19. syyskuuta Kauhajoen lukion pihaan ilmestyi yllättäen hautakynttilä, jonka Saaren käytöksestä jo aiemmin huolestuneet poliisimiehet epäilivät olevan Saaren tuoma.
Huolta lisäsi myös Saaren vain hetkeä aikaisemmin Youtube-sivustolle lataama video, jossa hän ampuu väkivaltaisessa hengessä paikallisella ampumaradalla luvallisella Walther PP22 Target -käsiaseellaan.
Videon ohessa oli lasten kuolemisesta ja äitien kirkumisesta kertova teksti.
Päivystävä päällikkö määräsi hakemaan aseen heti
Poliisit päättivät ottaa yhteyttä vielä samana päivänä päällystön johtovastuussa tuolloin olleeseen Seinäjoen kihlakunnan apulaispoliisipäällikköön. Tämä määräsi hakemaan Saaren aseen heti poliisin haltuun.
Ase jäi kuitenkin perjantaina hakematta, koska Saari ei ollut asunnossaan vaan vanhempiensa luona Pyhäjärvellä. Poliisit päättelivät, että mikäli huoneistoon mennään lukkoja murtamalla, huomaa Saari poliisin operaation ja saattaa piilottaa aseensa.
Aseen pois ottamista päätettiin näin lykätä viikonlopun yli.
Saari selvisi nuhtelulla
Nyt syytettynä oleva rikoskomisario kutsui Saaren Kauhajoen poliisiasemalle maanantaina 22. syyskuuta.
Hän vakuuttui Saaren luotettavuudesta eikä ottanutkaan perjantaisesta määräyksestä huolimatta asetta poliisin haltuun. Hän ei myöskään antanut Saarelle kirjallista varoitusta.
Rikoskomisarion mukaan suullinen varoitus oli riittävä, koska kirjallinen olisi edellyttänyt vahvempaa näyttöä kiireellisestä tarpeesta aseen pois ottamiseksi.
Hän kertoi esitutkinnassa keskustelleensa tapaamisen aikana Saaren kanssa Youtubessa olleista väkivaltaisista videoista sekä lukion eteen yllättäen ilmaantuneesta hautakynttilästä. Rikoskomisarion mukaan Saari kiisti tienneensä mitään kyseisestä hautakynttilästä.
Videoiden osalta Saari oli todennut, että netissä on niin paljon muitakin harkitsemattomia videoita. Näin ollen rikoskomisario päätti jättää aseen vastoin läänin apulaispoliisipäällikön määräystä kymmenen ihmistä seuraavana päivänä eli tiistaina 23. syyskuuta surmanneen Matti Saaren haltuun.
Esitutkinnassa kuullut rikoskomisarion kollegat kertoivat ihmetelleensä, miksi hän antoi Saaren pitää aseensa. Osa poliisimiehistä olisi ollut valmis hakemaan aseen Saaren asunnolta jo sunnuntaina 21. syyskuuta.
Poliisimiesten kertoman mukaan rikoskomisario kielsi heitä kuitenkin käymästä Saaren asunnolla. Hänen tulkintansa mukaan kyseessä ei ollut kiireellinen ja vaarallinen tilanne.
Kauhajoen kouluampumisten oikeuskäsittely käyntiin
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kauhajoen komisariolle varoitus: Saaren ase olisi pitänyt ottaa pois 15.04.2011 11:09 (12:47)
Kauhajoen koulusurmien puinti alkaa hovioikeudessa 07.02.2011 04:03
Kauhajoki-raportti: Nämä syyt vaikuttivat koulumurhiin 17.02.2010 11:04 (20:16)
Kauhajoki-raportti kertoo ampujan synkän taustan 17.02.2010 11:02 (20:15)
Kauhajoki-raportti: Kolme selvisi teeskentelemällä kuollutta 17.02.2010 11:02 (20:14)
Kauhajoki-raportti: Totaalikielto puoliautomaattisille käsiaseille 17.02.2010 11:00 (19:54)
Kauhajoki-raportti: Osa opiskelijoista epäili laukauksia harjoitukseksi 17.02.2010 11:20
Kauhajoki-raportti: Ampuja oli määrätietoinen 17.02.2010 11:12
Kauhajoki-rapotti: Päätös murhista saattoi syntyä myöhään 17.02.2010 11:10
Kauhajoki-raportti: Vihjeitä teosta oli etukäteen 17.02.2010 11:03
Kauhajoki-raportti: Saarella julkaisematon video 17.02.2010 11:01
Kauhajoki-syyttäjä: Perustelut eivät vakuuttaneet 03.02.2010 09:29 (14:25)
Kauhajoki-oikeudenkäynnin tuomio lykkääntyy kuukaudella 16.12.2009 14:11
Kauhajoki-komisario: Julkisuus minulle riittävä rangaistus 14.12.2009 03:23 (13:47)
Todistaja kuvasi Matti Saaren avoimeksi 09.12.2009 13:05
Aseyksikön päällikkö arvioi Saaren asehakemusta oikeudessa 09.12.2009 11:00
Syyttäjä asekäräjillä: Oliko teillä erityissuhde Saareen? 08.12.2009 13:56
Erimielisyydet jatkuvat Kauhajoen asekäräjillä 08.12.2009 10:45
Kauhajoki-oikeudenkäynnissä kuullaan poliisitodistajia 08.12.2009 03:21
Kauhajoella oli ristiriita kenttäpoliisien ja lupakomisarion välillä - lue kaikki Kauhajoki-jutut tästä 04.12.2009 18:01 (22:48)
Kauhajoen komisario: Olisi pitänyt haistaa tyyppi 04.12.2009 11:54 (22:47)
Omaisten avustajat grillasivat komisariota 04.12.2009 17:41
Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö: Koulumurhien vaara oli ilmeinen 04.12.2009 17:35
Poliisitodistaja: Saaren materiaalista puhuttiin poliisiasemalla 04.12.2009 15:33
Kauhajoen asejutussa kuullaan todistajia 04.12.2009 03:20 (09:16)
Kauhajoen oikeudenkäynti täynnä tunteita ja paljastuksia 03.12.2009 11:06 (15:21)
Kauhajoen komisario epäsi Saaren aseluvan jo kerran rattijuopumuksen takia 03.12.2009 14:59
Kauhajoen asekäräjillä miksi-kysymyksiä ja jos-lauseita 03.12.2009 14:49
Kauhajoen kouluampumisten oikeuskäsittely käyntiin 03.12.2009 03:41 (14:13)
Rikoskomisarion kollegat ihmettelivät aseen antoa oudosti hihittelevälle Saarelle 03.12.2009 10:50 (13:43)
"Oikeudessa haetaan syyllistä, johon purkaa tunteet" 03.12.2009 13:23
Omaiset: Saari harkitsi tekoa jo lukiossa 03.12.2009 11:19
"Kun annat hullulle pillin, niin se puhaltaa" 03.12.2009 08:35 (08:54)
Heidät murhattiin Kauhajoella 02.12.2009 13:14
Kauhajoen virkarikosjuttu: Kolmas kerta toden sanoo 02.12.2009 12:27 (12:28)
Komisario kertoo juoneensa vain tervetuliaismaljan 27.11.2009 11:54 (12:39)
Kauhajoen omaiset: Komisario kumosi päätöksen Saaren aseen poisottamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena 27.11.2009 05:30
Koulusurmakäräjät käydään kahteen kertaan 23.10.2009 14:58
Koulu-uhkauksia löytyy yhä jatkuvasti 13.10.2009 05:01
Viranomaisten oma verkko toimi Kauhajoen tragediassa 24.10.2008 14:09
Kirkolta puoli miljoonaa euroa Kauhajoen kriisityöhön 21.10.2008 19:48
Kauhajoen kaikki uhrit täysi-ikäisiä 01.10.2008 13:13 (16:36)
Kauhajoen surmaaja ampui 200 laukausta 01.10.2008 16:18 (16:19)
Sisäministeri ja poliisiylijohtaja Kauhajoella 01.10.2008 06:19
Kauhajoen poliisin menettely tutkintaan 30.09.2008 16:05 (19:46)
Kauhajoen ruumiinavaukset: Jokaista uhria ammuttu 29.09.2008 15:06
Sisäministeriö perui asehuutokaupat Riihimäellä 29.09.2008 14:57
Kauhajoella palaillaan hiljalleen arkeen 29.09.2008 04:16 (13:47)
Poliiseille uudet ohjeet käsiaseiden lupamenettelyyn 29.09.2008 02:05
Kauhajoella palataan huomenna kouluun 28.09.2008 20:46
Uhkaavasta nettimateriaalista tulvii vihjeitä poliisille 28.09.2008 19:32 (19:43)
Lääkäri: Kauhajoen kriisiapu käynnistyi hyvin 28.09.2008 18:16
Kauhajoen tragedian yksityiskohdat yhä mysteeri 28.09.2008 15:25
Käsiaseiden lupamenettely tiukentuu 26.09.2008 12:58 (20:52)
Asekauppias lopetti myynnin alle 25-vuotiaille 26.09.2008 18:26 (19:03)
Salmi: Supo mukaan internetin valvontaan 26.09.2008 17:47 (18:09)
Liminka ja Haukipudas jäädyttivät käsiaselupien myöntämisen 26.09.2008 06:04 (17:02)
Ensimmäiset kuvat Kauhajoen surmaluokasta 26.09.2008 14:38 (14:59)
"Holmlundin olisi pitänyt suoraselkäisesti erota" 26.09.2008 11:27
Kauhajoen uhrien kuolinsyy tutkitaan seuraavaksi 26.09.2008 10:17
Lapset tarvitsevat ystäviä ja empatiaa 26.09.2008 09:15 (09:38)
Poliiseilta tuki sisäministeri Holmlundille 26.09.2008 09:37
Kauhajoen ampumatragedian uhrit on tunnistettu 26.09.2008 05:33 (09:23)
Aarnio: Tietosuoja ei syypää tiedonkulun ongelmiin 26.09.2008 05:59
Holmlund puolustaa ampumaharrastajia 25.09.2008 20:13
Ruotsissa varaudutaan kouluammuskeluihin 25.09.2008 07:07 (19:07)
Vasemmisto-oppositio vaatii yhä Holmlundin eroa 25.09.2008 17:31 (18:29)
Asekauppias: Ei syytä tiukentaa lakia 25.09.2008 17:43
Auvisen isä yhteydessä aseasiantuntijaan 25.09.2008 17:33
Saaren tietokonetta tai puhelinta ei ole vielä tutkittu 25.09.2008 17:05 (17:24)
Kauhajoen uhrien omaiset eivät jaksa saapua kirkkotilaisuuteen 25.09.2008 15:38 (17:24)
KRP:lle kymmeniä vihjeitä epäilyttävästä nettimateriaalista 25.09.2008 15:02 (16:26)
Kauhajoen poliisityön esitutkinnasta päätös alkuviikosta 25.09.2008 16:19
Saari ampui taistelupariaan kohti armeijassa 25.09.2008 15:23
Luokassa ollut: Ampuja tukki uloskäynnin ja tulitti 25.09.2008 15:11
Ampujan tuntenut: Saari piti yhteyttä Auviseen 25.09.2008 14:54
Isä Mitro: Kauhajoki oli joukkoteurastus 25.09.2008 14:42
Kauhajoen terveyskeskuksen puoleen kääntynyt kymmeniä epätoivoisia 25.09.2008 14:41
"Internetin vihakulttuuriin on puututtava" 25.09.2008 13:28
Pelokkaat nuoret yöpyivät Kauhajoen nuorisotalolla 25.09.2008 12:34
Vain kolme pääsi pakoon luodeilta 25.09.2008 08:45 (11:16)
JSN: Murhilla ei saa hekumoida mediassa 25.09.2008 08:25 (09:21)
Onnettomuustutkinnat halutaan nopeammin valmiiksi 25.09.2008 06:00
Valtio maksaa korvauksia Kauhajoen uhreille 25.09.2008 03:36 (05:36)
Aselaki tiukentuu ensi vuonna 24.09.2008 14:54 (22:55)
KRP: Kauhajoen ja Jokelan kouluampujat ehkä yhteyksissä 24.09.2008 18:39 (20:56)
KRP tehostaa netin valvontaa kuukaudeksi 24.09.2008 15:20 (19:34)
Kauhajoen ja Jokelan ammuskelijoille aseet myynyt liike ei kommentoi 24.09.2008 18:39
Poliisi päästi järkyttyneet oppilaat hakemaan tavaroitaan 24.09.2008 16:58 (18:36)
Vain harva haki lohtua kirkosta 24.09.2008 18:21
Myös Saari osti aseensa Jokelasta 24.09.2008 15:47 (18:12)
Myös Saaren lähipiiri tehnyt nettiuhkauksen 24.09.2008 16:30 (17:54)
Sisäministeri ei eroa 24.09.2008 14:50 (17:30)
Väkivaltatutkija: Kopioijia tulee varmasti 24.09.2008 17:06
Opettajat ilmoittavat oirehtivista koululaisista 24.09.2008 16:30 (16:33)
Kauhajoki autioitui: Toipuminen vie aikaa 24.09.2008 16:23
Poliisin toiminta Kauhajoella syyttäjän tutkittavaksi 24.09.2008 13:03 (16:13)
Hautakynttilä johti ensimmäiseen yleisövihjeeseen 24.09.2008 15:51
Kynttilämeri surmakoulun edessä 24.09.2008 15:46 (15:47)
Ampujan motiivina viha 24.09.2008 15:37
"Estonia-pappi" taas mukana 24.09.2008 15:11
Jenkkilehti mokasi: Ammuskelu tanskalaisten piikkiin 24.09.2008 14:30 (14:34)
Jokela-ryhmä: Kouluampumisiin ei yksittäistä syytä 24.09.2008 14:20 (14:21)
Kouluterveydenhoitajista suuri pula 24.09.2008 14:10 (14:11)
Täällä ammuskelija asui - katso kuvat 24.09.2008 13:47 (13:52)
"Kouluampujia yhdistää syvä pettymys ja luulo omasta ylivertaisuudesta" 24.09.2008 13:24
Kauhajokinen kauppias: Epätietoisuus rakkaiden kohtalosta oli hirveintä 24.09.2008 13:23
Ampujan opettaja: Olisinko voinut tehdä jotain? 24.09.2008 12:46
Ampujan naapuri: Tuntuu kuin olisi herännyt painajaiseen 24.09.2008 12:34
Kauhajoki on rankka paikka toimittajallekin: Suru sydämessä 24.09.2008 12:33
Surmaaja ampui kohti poliisia 24.09.2008 12:30
MLL:n pääsihteeri: Syy ei yleensä löydy eilisestä 24.09.2008 12:19
Kuolleista valtaosa naisia - nimiä ei julkisteta 24.09.2008 11:58 (12:00)
IRC-galleria: Ampujan videot eivät epäilyttäneet 24.09.2008 10:06 (11:57)
Juhanin lapsenlapsi oli koululla: Hän oli illalla aivan hysteerinen 24.09.2008 11:42
Media tekee ampujasta kuolemattoman 24.09.2008 08:16 (10:14)
Ampujan tuntenut: Hän oli mukava nuorimies 24.09.2008 09:55
Nuorisojohtaja ei yllättynyt verilöylystä 24.09.2008 08:55 (09:48)
Isä Mitro: Koulusurmia turha hyssytellä 24.09.2008 09:43
Haavoittuneella ei hengenvaaraa 24.09.2008 09:42
Kauhajoen ampuja toimi yksin 24.09.2008 09:10
Jokela-työryhmän vetäjä: Olo on voimaton 24.09.2008 07:33 (08:59)
Itsemurhatutkija: Vihasta tekoon on pitkä matka 24.09.2008 07:17 (08:51)
Pastori: Suomi on väkivaltainen maa 24.09.2008 06:40 (08:34)
Suruliputus alkoi aamuhämärissä 24.09.2008 08:31
Suruviestit saapuivat omaisille 24.09.2008 07:40 (08:28)
OPH: Väkivalta tunkee kouluihin ulkopuolelta 24.09.2008 00:49 (01:09)
Kauhajoen uhrien nimet selvillä aamuun mennessä 23.09.2008 22:51 (23:45)
Toinen henkilö kuvasi ampujan nettivideot 23.09.2008 20:35 (21:59)
Vanhanen väläyttää käsiaseiden kieltämistä 23.09.2008 20:13 (21:59)
Rehtori: Oppilaitokset kiinni jopa viikkoja 23.09.2008 17:01 (21:57)
Kuvia ja uutisvideoita Kauhajoen tragediasta 23.09.2008 16:49 (21:47)
Silminnäkijä kertoo laukauksista 23.09.2008 12:34 (21:32)
Kouluampujan uhrit olivat omia luokkatovereita 23.09.2008 15:21 (21:28)
Kouluampuja surmasi kymmenen - kuoli itse sairaalassa 23.09.2008 16:28 (20:55)
Stubb: Ampuma-aselakia harkittava uudelleen 23.09.2008 20:40
Kriisiapua saatavilla Kauhajoella 23.09.2008 19:14 (20:02)
Osalla uhreista vaikeita palovammoja 23.09.2008 19:17 (20:00)
Ase samaa kaliiberia kuin Jokelan kouluammunnassa 23.09.2008 18:59
Risikko huolissaan entisten työtovereidensa tilanteesta 23.09.2008 18:19 (18:36)
Poliisi etsi räjähteitä ampujan kotoa 23.09.2008 17:29 (18:17)
Ampuja kuoli vammoihinsa 23.09.2008 17:38 (18:13)
Tapahtumien kulku Kauhajoella 23.09.2008 16:36 (17:04)
Suomi suruliputtaa huomenna 23.09.2008 16:58
Seinäjoen oppilaitoksia tyhjennettiin tekstiviestihuhujen vuoksi 23.09.2008 16:56
Vanhanen: Kauhajoki vaikuttaa ampuma-aselain uudistamiseen 23.09.2008 16:49 (16:51)
Nettiväki löysi ampujaksi epäillyn alle tunnissa 23.09.2008 13:53 (16:40)
Vanhanen kutsui koolle hätäkokouksen 23.09.2008 13:11 (16:37)
Kauhajoen koulutragediassa 11 kuolonuhria 23.09.2008 11:29 (16:09)
Lääkäri: Kauhajoen surmaaja ampui itseään päähän - ennuste huono 23.09.2008 15:08 (15:42)
Ampuja oli eilen poliisin kuultavana 23.09.2008 15:13 (15:27)
Ampuja ilmeisesti koulun oppilas 23.09.2008 15:07
Kauhajoen tragedia näkyvästi esillä maailmalla 23.09.2008 14:54
Laitosmies: Ammuskelija yritti surmata minut 23.09.2008 13:57
Punaisen Ristin henkisen tuen puhelin avattu 23.09.2008 13:48
Tulipalo Kauhajoella saatu hallintaan 23.09.2008 12:30 (13:25)
Silminnäkijä: Tilanne sekava, pillit huutaa ja kaupunki eristetty 23.09.2008 12:10
Keskustelupalstoilla arvaillaan jo Kauhajoen ampujaa 23.09.2008 12:04
|