IT

Netti on vaanijoiden ja ahdistelijoiden paratiisi

Internet ja erityisesti sosiaalinen media vaikuttaa olevan todellinen vaanijoiden paratiisi. Britanniassa perustettiin vuonna 2010 väijymisen uhreille suunnattu National Stalking Helpline -palvelu.

Brittilehti The Telegraph kertoo, että lähes kolme neljästä apulinjaan yhteyttä ottavasta henkilöstä on tullut ahdistelluksi sähköpostien ja internetin välityksellä.

The Times kertoo, että joka kuudennessa väijymistapauksessa ahdistelu on tapahtunut Facebookin kaltaisten sosiaalisen median palveluiden kautta.

Online-tapahtumia tutkivat syyttäjät ovat turhautuneita, sillä Yhdysvalloissa päämajaansa pitävät verkkosivut eivät hevin luovuta tietoja nimettöminä surffaavista ahdistelijoista. Samalla väijyjät pystyvät ongelmitta jatkamaan uhrinsa ahdistelua.

Ahdistelutapauksiin erikoistunut pääsyyttäjä Nazir Afzal toteaa The Timesille, että käytännössä kaikki kyseiset sivustot sijaitsevat Yhdysvalloissa ja tietojen saaminen on erittäin hankalaa työtä.

- Näillä yhtiöillä on konttorit Britanniassa, mutta asiointi tapahtuu kuitenkin Kalifornian kautta. Joskus haluamme ahdistelusta syytetyn tietoja, mutta niiden saamiseen voi kulua 90 päivää. Näin pitkillä viivästyksillä on vakavia seurauksia ahdistelun uhreille, sillä häirintä saattaa tuolloin jopa kärjistyä.

Tutkimuksissa on todettu, että verkossa tapahtuvalla ahdistelulla voi olla musertavia psykologisia seurauksia. Vain murto-osa verkossa tapahtuneista ahdistelurikoksista etenee kuitenkaan syytteisiin asti.

Mitä sitten pitäisi tehdä, jos kokee tulevansa ahdistelluksi verkossa? Tuleen ei kannata jäädä makaamaan, vaan yhteisöpalvelun pitäjälle voi raportoida häirinnästä.

Esimerkiksi Facebookista on kommentoitu asiaa seuraavanlaisesti: Pieni määrä pahanilkisiä ihmisiä haluaa järkyttää muita, niin online-maailmassa kuin sen ulkopuolellakin. Kun meille raportoidaan väärinkäytöksistä, niin me reagoimme nopeasti tarkkailemalla sisältöä. Me poistamme tilit, jotka rikkovat sääntöjämme.

The Telegraph: Three quarters of stalking victims 'targeted online'

Jari Heikkilä

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24

Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
26.05.2012 16:10

Puhemies Heinäluomalta surunvalittelut Hyvinkäälle
26.05.2012 15:57

Ampumisesta epäilty anasti aseensa lähipiiristä
26.05.2012 15:42