IT

Professori tuohtui: Tämä on Googlen sensuurin alkua

Oikeustieteen professori Jeffrey Rosenin mielestä EU:n uusi lakiesitys saattaisi toteutuessaan johtaa nettisisältöjen voimakkaaseen sensuuriin.

Rosen viittaa Stanford Law Reviewiin tekemässään kirjoituksessa ns. "oikeus tulla unohdetuksi -lakiesitykseen". Viime kuussa eteenpäin laitetun lakiesityksen mukaan ihmiset voisivat pyytää internet-yhtiöiltä itseään koskevia tietoja tuhottaviksi verkosta.

Yhtiöiden olisi toteltava tietojen tuhoamispyyntöä, ellei tietojen säilyttämiseksi ole olemassa lainmukaisia perustetta. Pyynnön noudattamatta jättämisestä voisi seurata sakko, jonka suuruus saattaisi olla jopa kaksi prosenttia kyseisen yhtiön maailmanlaajuisesta liikevaihdosta.

"Vuosikymmenen suurin uhka internetin sananvapaudelle"

Rosen myöntää, että teoriassa oikeus tulla unohdetuksi vastaa tärkeään digitaalisen ajan ongelmaan. Ihmisten on vaikea paeta menneisyyttään internetissä, kun kaikki kuvat, tilapäivitykset ja tviitit elävät ikuisesti verkon muodostamassa pilvessä.

Rosen kuitenkin tuomitsee EU:n oikeuskomissaari Viviane Redingin lakiesityksen. Hänen mukaansa esitys on itse asiassa vuosikymmenen suurin uhka internetin sananvapaudelle. Rosenin mukaan esitys saattaisi tällaisenaan syöstä Amerikkalaisen ja Eurooppalaisen käsityksen sananvapauden ja yksityisyyden välisestä tasapainosta törmäyskurssille.

Rosenin mielestä Redingin lakiesitys voisi johtaa siihen, että esimerkiksi Google saattaisi hakusivuillaan näyttää vain tyhjiä sivuja hakuja tehdessä. Hän kertoo pelkäävänsä, että sakkojen pelko aiheuttaa yhtiöissä ns. jähmettyneen tilan. Valvonnan toteuttaminen on myös vaikeata, kun tiedot ovat verkossa laajassa levityksessä.

- Tämän ehdotuksen pohjalta on vaikea kuvitella, että tuloksena olisi yhtä avoin ja vapaa internet kuin se nyt on, kiteyttää Rosen.

Oikeuskomissaari puolustaa esitystään

Redingin tiedottaja kertoo The Telegraph -lehdelle, että lakiesitys vahvistaa yksilön oikeuksia saada tietonsa pois palvelimilta kohtuullisessa ajassa.

Hänen mukaansa EU-viranomaiset voisivat myös toimia sovittelijoina tilanteissa, joissa esimerkiksi netin käyttäjä lähettää verkkoon kyseenalaisen kuvan toisesta henkilöstä eikä suostu ottamaan sitä kohteen pyynnöstä huolimatta pois.

- Oikeus tulla unohdetuksi -lailla ei ole mitään tekemistä toimittajien, bloggaajien tai tviittaajien kanssa. Kyse on siitä, että käyttäjät luovuttavat yhtiöiden vastuulle tietojaan. Tämäkin pitää ottaa huomioon, sillä ilmaisunvapaus on erittäin tärkeätä, kommentoi Reding.

Stanford Law Review: The Right to Be Forgotten

The Telegraph: EU ‘asking Google to censor web’

Jari Heikkilä

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24

Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
26.05.2012 16:10

Puhemies Heinäluomalta surunvalittelut Hyvinkäälle
26.05.2012 15:57

Ampumisesta epäilty anasti aseensa lähipiiristä
26.05.2012 15:42