IT

MySpacen yllätyssiirto: Jos et voi voittaa Facebookia, niin ole sen kaveri

Yhteisöpalvelusivusto MySpacen käyttäjämäärä on lähtenyt nousun ensimmäistä kertaa vuosiin. Yhtiön mukaan se voi kiittää tilanteesta kilpailijaansa Facebookia.

Kyseessä on melko yllättävä käänne, sillä juuri Facebook nujersi MySpacen niin pahoin, että palvelusta ei olla kuultu viimeisten viiden vuoden aikana oikeastaan mitään.

Brittiläinen The Telegraph kertoo, että MySpacen uudet omistajat, Justin Timberlake ja Specific Media ovat nyt muokanneet MySpacesta musiikkipalvelun, joka toimii integroituna Facebookin ja Twitterin kanssa. MySpacen mukaan palvelun suosio onkin siirron myötä noussut miljoonalla käyttäjällä viimeisten kahden kuukauden aikana

MySpace ei siis enää taistele sosiaalisena verkostona Facebookia vastaan. Sen sijaan se on siirtynyt kamppailemaan Spotifyn kaltaisten musiikkipalvelujen kanssa.

News Corporationin kalliit oppitunnit

Rupert Murdochin News Corporation myi MySpacen Specific Medialle ja Timberlakelle viime vuonna katkeraan 35 miljoonan dollarin hintaan. News Corporation itse oli hankkinut MySpacen 580 miljoonalla dollarilla vuonna 2005.

Vuotta myöhemmin kuvioihin ilmestyi Facebook ja MySpace jäi kuin nalli kalliolle kyvyttömänä uudistumaan. Seurannut kuuden vuoden kamppailu Facebookia vastaan osoittautui turhaksi.

Murdoch onkin myöntänyt, että hänen yhtiönsä mokasi MySpacen kanssa kaikin mahdollisin tavoin.

The Telegraph: Facebook 'saving' MySpace

Jari Heikkilä

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Räsänen Seitsemän uutisissa: Aseiden säilytystä tiukennettaneen
26.05.2012 19:29

Syyriassa kuoli eilen yli 90 ihmistä
26.05.2012 19:14

Osastonhoitaja Lastenklinikan ongelmista: Kestämätön tilanne
26.05.2012 19:00

Hovimestari sen teki – vai tekikö?
26.05.2012 18:52

Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
26.05.2012 18:43

Sadat jonottivat taidetta
26.05.2012 18:33

IS: Poliisi uskoo löytäneensä Alavudella lapseen törmänneen
26.05.2012 18:33

Hyvinkään tapaus järkytti: Mikä ajaa ihmisolennon tekemään tuollaisia tekoja?
26.05.2012 18:22

Nuori mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Uuraisilla
26.05.2012 17:59

Vakavimmin loukkaantunut hyvin kriittisessä tilassa
26.05.2012 17:49

Katso kuvagalleria Hyvinkään ampumispaikalta
26.05.2012 17:39

SDP:n linjaukset pysyivät puoluejohdon näpeissä
26.05.2012 17:34

Hyrian johtava rehtori: Surmatut priimusoppilaita, ampujasta ei tietoa
26.05.2012 17:23

Mopoilijateini puhalsi törkeät promillelukemat
26.05.2012 16:59

Valkeakoskella vakava puukotus
26.05.2012 16:37

Hyvinkään ampumisen silminnäkijä: Ei siinä ehtinyt oikein mitään tekemään, olin paniikissa
26.05.2012 16:32

Tuomioja: Islannin Nato-jäsenyys ei este ilmavalvonnalle
26.05.2012 16:24

Pyöräilijä kuoli törmäyksessä pakettiautoon Kouvolassa
26.05.2012 16:10

Puhemies Heinäluomalta surunvalittelut Hyvinkäälle
26.05.2012 15:57

Ampumisesta epäilty anasti aseensa lähipiiristä
26.05.2012 15:42