Ilmiöt

Tänään on erityisen hyvä päivä muistaa isovanhempia

Julkaistu 11.08.2010 10:50 (päivitetty 11:48)
Tänään on erityisen hyvä päivä muistaa isovanhempia

Soita Mummolle -kampanja huipentuu tänään Soita Mummolle Päivään. Kauppakeskus Kampin edessä on piste, josta voi iltapäivällä soittaa ilmaiseksi isovanhemmilleen. Isovanhemmat voivat samasta paikasta pirauttaa lastenlapsilleen.

Soita Mummolle -kampanjan tarkoitus on ollut herättää kansalaiset ajattelemaan omia isovanhempiaan ja miettimään, milloin on itse soittanut viimeksi omille isovanhemmilleen.

Kampanjan suurempi tarkoitus on ollut herkistää kansalaisia huomaamaan seniori-ikäisten yksinäisyys.

- Yksinäisyys on vanhusten vitsauksista suurimpia. Soita Mummolle on aivan loistava kampanja. Tämä on juuri sellaista hyväntekeväisyyttä, joka rakentaa koko yhteiskuntaa, sanoo vanhustyötä tekevän Helsinki Mission toiminnanjohtaja Olli Valtonen.

Yhteisö innostui yhden naisen ideasta

Soita Mummolle -kampanja lähti liikkeelle yhden naisen ideasta, mutta se on saanut ympärilleen tiiviin, vanhusten yksinäisyydestä huolissaan olevan yhteisön.

Tänään on erityisen hyvä päivä muistaa isovanhempia

Kampanjan puuhanainen, italialainen graafinen suunnittelija ja tutkija Stefania Passera kertoo halunneensa tehdä jotain konkreettista vanhusten hyväksi.

- Halusin näyttää, että yksi opiskelijakin voi laittaa pystyyn kampanjan tärkeän asian eteen ilman suuria tukijoita tai taustavaikuttajia.

Passeran tekemän nettikyselyn mukaan 46 prosenttia suomalaisista käy isovanhempiensa luona vain pari kertaa vuodessa. 13 prosenttia vierailee vain kerran vuodessa tai vieläkin harvemmin.

- Uskon, että vanhusten yksinäisyys liittyy isompiin ilmiöihin - väestön vanhenemiseen sekä ihmisten muuttamisesta kaupunkeihin. Ongelma on Euroopan-laajuinen, mutta Suomessa tilanne on ehkä muita maita huonompi, kolmisen vuotta Suomessa asunut italialainen kertoo.

- Myös Italiassa on yksinäisiä vanhuksia, mutta isovanhemmilla on edelleen erittäin tärkeä rooli italialaisessa perheessä. He toimivat esimerkiksi lastenhoitoapuna, kun päiväkotijärjestelmä on huono, joten heistä tulee ikään kuin toisia vanhempia. Isovanhemmat asuvat myös usein lähellä, joten lapset kasvavat heidän kanssaan.

"Jokainen pystyy tekemään jotain"

Kampanja lähti liikeelle tämän vuoden alussa. Siinä on käytetty vahvasti sissimarkkinointia, sosiaalimediaa sekä katutapahtumia. Soita Mummolle Päivä järjestetään Soneran ja Agricolan kirkon tuella.

- Projektillani ei ole isoja yrityksiä tukena, mutta sosiaalinen liike kasvaa jatkuvasti. Haluan todistaa, että yksilön motivoitunut toiminta voi muuttaa yhteiskunnassa vallitsevaa tilaa ja levittää yhteiskunnalle hyvää sanomaa, Passera sanoo.

- Moni vanhus on yksinäinen, ja se surettaa minua. Jokainen meistä pystyy tekemään asialle jotain, ja aloittaa voi läheltä - omasta perheestä. Uskon suurien muutosten alkavan yksilötasolta.

Passera kertoo kampanjan saaneen erittäin lämpimän vastaanoton.

Soita Mummolle -flashmobista voi soittaa isovanhemmille tänään klo 16-17 Kampin kauppakeskuksen edessä Helsingissä. Tämä on kuitenkin yhtä hyvä päivä soittaa mummolle omasta puhelimesta kuin mikä tahansa muukin päivä.

Lue myös:

"Miten on mahdollista, että jätämme omammekin yksin?"

Mona Niemelämona.niemela(at)mtv3.fi

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 15:43

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 15:36

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09