Ilmiöt

Pakastemansikat tekivät vaikutuksen kantasolututkijaan

Professori Outi Hovatta muistaa nuoruuden kesätöistä erityisesti laboratoriopestin 1960-luvun alkupuolelta. Kesätyö myös vaikutti arvostetun tutkijan tulevaan uraan yllättävällä tavalla - pakastemarjojen kautta. MTV:n uutisten kesäsarjassa tunnetut suomalaiset kertovat kesätyökokemuksistaan.

Lääketieteen professori Outi Hovatta on maailman tunnetuimpia kantasolututkijoita. Hänet tunnetaan myös lapsettomuushoitojen kehittäjänä ensin Suomessa Väestöliitossa ja sitten Tukholmassa Karoliinisessa instituutissa.

  • Outi Hovatta
  • - Lääketieteen professori Tukholman Karoliinisessa instituutissa
  • - Syntynyt 3. tammikuuta 1946
  • - Koulutus: lääketieteen ja kirurgian tohtori
  • - Oli perustamassa Väestöliiton lapsettomuusklinikkaa vuonna 1986 ja toimi siellä lääkärinä vuoteen 1997
  • - Toiminut professorina ja tutkijana eri yliopistoissa

 

Nuoruuden kesätöistä Hovatan mieleen on jäänyt ensimmäinen opiskeluajan pesti 1960-luvun alusta. Nuori opiskelija pääsi tutkimusapulaiseksi Helsingin yliopiston maa- ja metsätieteellisen tiedekunnan laboratorioon.

- Olin ollut hyvin nuoresta asti kiinnostunut tutkimustyöstä, ja tämä oli ensimmäinen paikka, jossa sitä sai käytännössä kokeilla. Se oli valtavan innostavaa, Hovatta muistelee.

Sattuma kylvi siemenen

Tutkimusapulaisen työ toi mukanaan myös tulevaisuuden suhteen tärkeän sattuman, kun Hovatta pääsi opiskelemaan uutta menetelmää Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen laboratorioon Otaniemeen. Samassa paikassa kehitettiin myös uutta ja mullistavaa keksintöä, marjojen pakastamista.

- Näin ensimmäisen kerran elämässäni pakastettuja mansikoita ja ne tekivät minuun suuren vaikutuksen. Vasta nyt olen huomannut tässä yhteyden nykyiseen työhöni. Ehkä tämän kokemuksen seurausta on, että olen kehittänyt menetelmiä munasolujen, alkioiden ja munasarjakudoksen pakastukseen, Hovatta pohtii.

Hovatan kehittämien menetelmien avulla autetaan syöpää sairastavia nuoria naisia, joiden munasolut tuhoutuvat solumyrkkyhoitojen takia.

- Lasittamismenetelmän avulla solut voidaan säilyttää ja istuttaa takaisin munasarjoihin tai viljellä ne viljelmässä sitten, kun nainen haluaa lapsia. Ehkä tämä alkoi pakastemansikoista, joita sain nähdä 18-vuotiaana kesätöissä. Sitä on ihan ilo ajatella!

Sairaalatyö opetti arvostusta

Outi Hovatan myöhemmät kesätyökokemukset ovat sairaalamaailmasta. Siellä nuori opiskelija kulki koko hierarkian läpi välinehuoltoapulaisesta erilaisiin lääkärinsijaisuuksiin.

- Siinä oppi pohjalta saakka sen, mitä lääketieteellinen hoitotyö on. Samalla oppi myös arvostamaan toisten ammattiryhmien työtä sairaalassa.

Kesätyöt sairaalassa opettivat myös sen, miten ihmisten töitä ei pitäisi järjestää.

- Opin esimerkiksi, miten palaute kannattaa antaa ja miten ei. Välillä se oli todella vaikeaa nuorelle ihmiselle, mutta pidemmän päälle ne olivat hienoja kokemuksia. Nyt tietää, miten pitää käyttäytyä, että kaikilla olisi hyvä, Hovatta toteaa.

Arvostettu tutkija ammentaa voimaa luonnosta ja harrastaa muun muassa luontovalokuvausta. Myös tänä kesänä on tavoitteena liikkua mahdollisimman paljon luonnossa ja pitää myös kunnon kesäloma mökillä.

Uusimmat uutiset

Espoon uusi piispa vihittiin virkaansa
12.02.2012 15:43

MTV3 Ateenassa: Tyyntä myrskyn edellä
12.02.2012 15:36

Luonnonsuojeluliitto huolissaan Sosnovyi Borin sijoitusluolasta
12.02.2012 15:23

Kreikan parlamentti aloitti kädenväännön lisäsäästöistä
12.02.2012 15:12

Ruotsalainen erikoisuus: Halaajavaras
12.02.2012 14:26

Fukushiman reaktori kuumeni liikaa
12.02.2012 14:24

Rovio voitti lelualan Oscar-palkinnon
12.02.2012 14:08

MTV3 Viihde: Houston juhli railakkaasti viimeisinä iltoina
12.02.2012 12:02

Susi raateli koiran hengiltä kotitalon pihalla
12.02.2012 11:45

Krakkerit: Hyökkäsimme CIA:n sivuille
12.02.2012 11:34

MTV3 paikan päällä: Fanit rakensivat alttarin Whitneylle
12.02.2012 11:24

Tässäkö leikkikenttien uusi kuningatar? Barbie-nukkeen istutettiin digikamera
12.02.2012 10:56

Täältä Whitney löydettiin
12.02.2012 10:25

Whitney Houstonin hitit, levyt ja elokuvat
12.02.2012 09:39

Teollisuuskiinteistö paloi Turussa
12.02.2012 08:58

Professori: Lisäaineet eivät ole epäterveellisiä
12.02.2012 12:29

Wahlroos HS:ssa: Presidentti-instituutio kärsi Halosesta
12.02.2012 07:54

Maksamattomista sakoista halutaan jälleen rangaista
12.02.2012 07:23

Whitney Houston kuoli vain tunteja ennen seuraavaa keikkaa - poliisi löysi tähden hotellihuoneen lattialta
12.02.2012 07:13

Kuopio otti käyttöön rengaslukot, muualla harkitaan
12.02.2012 06:09