Ilmiöt

Helle tuo joustoja työntekoon

12.07.2010 14:05
Helle tuo joustoja työntekoon

Poikkeuksellinen kuumuus ei aina ole herkkua - ei ainakaan, jos ihmiset ovat työnsä puolesta pakotettuja istumaan kuumassa toimistohuoneessa yhdeksästä neljään. Moni mies löyhentää bisnespukunsa kravattia ja naiset hankkiutuvat eroon paksusta bleiseristä, jotta olo hieman helpottuisi. Moni ajattelee mielessään: "Haittaisikohan pomoa, jos lähtisin jo kotiin? Ei ihmisen pidä tässä säässä työskennellä, ei siitä vain tule mitään".

Eri työpaikoilla on työntekijöiden onneksi järjestetty erilaisia joustoja, jotta hekin pääsevät nauttimaan helteistä, joiden lomat on jo pidetty tai ne ovat vasta edessäpäin. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston henkilöstöpäällikkö Sari Kuoppamäki kertoo, että kaupungin hallinnossa on käytössä liukuva työaika, ja työntekijä voi arvioida kotiinlähdön työn määrän perusteella.

- Emme me pidättele ihmisiä kahdeksaa tuntia töissä. Työaika päättyy sitten, kun tehdyt työt sen sallivat, Kuoppamäki sanoo.

Helsingin kaupungin virastoissa työ on hellepäivinä jaksotettu. Kuoppamäki kertoo, että mikäli toimiston lämpötila on yli 28 astetta, työntekijä voi pitää vähintään kymmenen minuutin tauon joka tunti.

Osa ylittää vapautensa

Osa työnantajista antanee mielellään erivapauksia kesäaikana, jolloin monessa toimistossa on normaalia hiljaisempaa. Mainostoimisto Hasan & Partnersin toimitusjohtaja Torsti Tenhunen myöntää, että toisinaan jotkut työntekijät käyttävät annettuja vapauksia ehkä liiankin aktiivisesti.

- Mittaamme henkilöstön keskimääräistä käyttöastetta, joka kertoo, onko työntekijän tuotanto liiketaloudellisesti balanssissa. Yleensä käyttöaste on tasapainossa silloin, kun henkilö työskentelee kahdeksan tuntia päivässä. Mikäli joku työntekijä jää jatkuvasti alle käyttöasteen, siihen puututaan, Tenhunen kertoo.

Ulos lähteminen on Tenhusesta toki sallittua silloin kun aurinko porottaa, eikä asiakastapaamisia ole tiedossa. Joka päivä lyhennetty työaika ei kuitenkaan ole mahdollista.

- Tärkeintä on se, että työt tulevat tehdyksi. Välillä ajat ovat tiukempia, ja silloin joustoja ei voida sallia kovinkaan helposti, Tenhunen sanoo.

Tenhusen mukaan pitkät lounastauot ovat heidän firmassaan historiaa. Lounaalle mennään asiakkaiden kanssa, ja silloin kyseessä on työtapaaminen.

- Sitä me teemme usein, että siirrämme toimistomme ulos ja työskentelemme sään salliessa yhdessä ulkona, Tenhunen kertoo.

Pukeutuminen tilanteen mukaan

Mainostoimistotyö on moderni toimiala, jossa pukeutumiskoodi on suhteellisen vapaata. Tenhunen kertoo, että työntekijän on pukeuduttava työtapaamisiin asiakkaiden ehdoilla.

- Jos voidaan olettaa, että asiakkaalla on puku päällä, silloin meidänkin työntekijän on sonnustauduttava siihen kesällä, hän täsmentää.

Helsingin kaupungin sosiaaliviraston henkilöstöpäällikkö Kuoppamäki kertoo, että samankaltaiset säännönmukaisuudet pätevät myös kaupungin työntekijöille.

- Asiakaskontakteissa työntekijöillä on oltava asianmukainen vaatetus, mutta varsinaista pukeutumiskoodia tai pukupakkoa ei ole, Kuoppamäki sanoo.

Kuoppamäki lisää, että laitosmaailmassa pukeutumiseen on kiinnitettävä huomiota työsuojelun ja työhygienian vuoksi. Silloin erivapauksia ei pukeutumisen suhteen voida sallia.

Lue myös: Tapakouluttajat: Helle ei salli lipsumista työpukeutumisesta

  • Onko sinun työpaikassasi mahdollista lähteä aikaisemmin, mikäli aurinko paistaa ja on hiljaista? Kirjoita kokemuksistasi kommenttiosioon!

Minna Nyrhinen

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Uusimmat uutiset

Liikenteen rasitus syy putkirikkoon Sörnäisissä?
11.02.2012 14:58

Homsin pommitukset jatkuvat Syyriassa
11.02.2012 13:55

Asianajaja vuoti Breivik-tietoja
11.02.2012 13:27

Jee, Lotossa jättipotti? Pah, sanovat MTV3:n lukijat
11.02.2012 13:19

Metsästäjä ampui jänistä haulikolla – osuikin autoon
11.02.2012 12:39

IS: Oikeuskansleri selvittää Wallinin jääviyden
11.02.2012 12:25

Iron Sky saa ensi-iltansa Berliinissä
11.02.2012 11:50

Iran uhoaa: merkittävä läpimurto ydinteknologiassa
11.02.2012 11:19

Joka toinen känniputkakuljetus tarpeeton
11.02.2012 11:06

Tänään jahdataan Lotossa huikeaa ennätyspottia
11.02.2012 10:55

Ex-nokialainen: "Elop romutti Nokian kuin tuhopolttaja"
11.02.2012 10:15

CNN: P-Korean johtajan salamurhasta ei näyttöä
11.02.2012 10:02

Facebookia syytetään mystisten oireiden leviämisestä
11.02.2012 08:45

Ivana Helsingin New Yorkin liike avataan tänään
11.02.2012 09:16

Sudan ja Etelä-Sudan hieroivat rauhaa
11.02.2012 07:24

Liikenne palautunut normaaliksi Helsingin putkirikon jäljiltä
11.02.2012 05:54

TS: Suomalaiskaloissa on tiedettyä enemmän lääkejäämiä
11.02.2012 05:29

Ruotsi hyväksyi lääkekannabiksen
11.02.2012 05:21

HS: SAK ei enää tyrmää eläkeiän nostoa
11.02.2012 04:43

Sörnäisten rantatie mahdollisesti ajokunnossa jo aamulla
11.02.2012 04:07