Mainos

Kuurosateet hallitsevat – täällä on loppuviikosta lämmintä

Kuurosateet hallitsevat – täällä on loppuviikosta lämmintä

Suomeen tulee vähän enemmän kuurosateita, mutta niiden jälkeen poutaisempi jakso Etelä- ja Keski-Suomeen torstaisiksi ja perjantaiksi.

– Pilvilauttaa on laajalti maan etelä- ja keskiosissa. Jatkuvan sateen alue on Etelä-Lapissa aika tuttuun malliin. Läntisellä merialueella on hiukan laajempi sumuvyöhykekin. Muuten rannikot ovat tänään vähän muuta maata aurinkoisempia, MTV3:n meteorologi Pekka Pouta sanoo.

Poudan mukaan maan voisikin jakaa kahtia: rannikolta noin kymmenen kilometriä sisämaahan sää vaihtelee selkeästä puolipilviseen, ja lämpötila on noin kymmenen ja viidentoista asteen välillä.

Sisämaassa on puolestaan pilvistä ja sadekuurot ovat yleisiä. Lämpötila on noin viidessätoista asteessa. Kaikista eniten kuurottelee Itä- ja Keski-Suomessa. Lapissa on noin kymmenen astetta lämmintä, tosin Pohjois-Lappiin virtaa torstaiksi kylmempää ilmaa.

Poudan mukaan viikonloppuna päästään kahteenkymmeneen asteeseen.

– Todennäköisemmin perjantai-iltapäivänä aivan eteläosassa maata.

(MTV3)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Kuntauudistukseen tulossa pakkopykälä
19.06.2013 08:38

Kuntaliitto: Kunta- ja soteuudistuksen yhdistyminen järkevää
19.06.2013 07:32

Lääkäriliitto: Julkinen terveydenhuolto on kriisissä
18.06.2013 09:13

Tuomioja: Turkin mielenosoittajien kohtelulla vaikutuksia EU-jäsenyysneuvotteluihin
17.06.2013 15:03

Uotila: Suomi tarvitsee uuden telakkayrityksen
17.06.2013 08:29

Sipilä nuorille: Ottakaa mitä työtä tahansa
14.06.2013 08:12

Vinkki peliteollisuudelle: Eläimille suunnatut pelit seuraava hitti
13.06.2013 08:59

Peliteollisuus ja vihreät ratkaisut Suomen talouden tulevaisuuden tekijät
13.06.2013 08:33

Taloudessa selvä käänne heikompaan, mutta ei "vapaapudotusta"
12.06.2013 08:08

Tehy: Ulkomainen työvoima ei yksin ratkaise hoitajapulaa
11.06.2013 08:08




Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila
Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.