Mainos

Soini kritisoi: Meistä uutisoidaan epäoikeudenmukaisesti

Soini kritisoi: Meistä uutisoidaan epäoikeudenmukaisesti

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini haluaisi enemmän uutisia puolueen tekemästä politiikasta kuin joidenkin perussuomalaisten möläytyksistä.

– En hyväksy sitä, että perussuomalaisista annetaan sellaista (rasistista) kokonaiskuvaa. Teemme paljon esityksiä, pidämme hyviä ryhmäpuheita, näistäkin mielellään lukisin. Uskon, että oikeudenmukainen kohtelu kohtaa jossain vaiheessa meitä kaikkia, Soini puhui Huomenta Suomen Torstaikabinetissa.

Esimerkiksi vihreitä ei Soinin mukaan kritisoida mediassa ollenkaan.

– Pitää olla tasapuolinen kohtelu. Jos teemme virheitä, meitä saa arvostella, mutta samalla tavalla kuin muita puolueita.

Keskustapuolueen äänenkannattajalehti Suomenmaa kirjoitti eilen pääkirjoituksessaan, että perussuomalaiset elättelevät suojissaan äärioikeistolaista kuppikuntaa. Soini kiistää, että hänen johtama puolue antaisi julkisuuteen rasistista viestiä.

– Kepulla on hätä, koska siellä puheenjohtaja lähti kahden vuoden jälkeen nostelemaan. Siellä on kova sisäinen valtataistelu. Kepu haluaa häivyttää osuutensa Kehittyvien maakuntien Suomi -sotkusta. Tietenkin se viskasee perussuomalaisia kivellä.

– Mutta keskustalainen kuntapoliitikko erotettiin. Siitä oli pieni juttu Helsingin Sanomissa. Kuinkahan suuri juttu olisi, jos vastaavasta olisi erotettu perussuomalainen.

(MTV3)

Soini: KMS:n tukirahat pitäisi palauttaa

Katso perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin haastattelu Torstaikabinetissa: (Huomenta Suomi 19.4.2012)

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Terrorismitutkija: Lunnaista ei saada koskaan varmuutta
17.05.2013 08:27

Risikko: Terveyskeskukset eivät voi odottaa sote-uudistusta
17.05.2013 08:08

Epäonnistumisen pelko suomalaisten kirous
16.05.2013 09:39

Asiantuntija: Katso sukuhistoriaasi
16.05.2013 09:09

"Poistatat terveet rintasi, oletko aivan hullu?"
16.05.2013 08:30

THL: Näin koronavirus voi tarttua – paniikkiin ei syytä
15.05.2013 07:55

Asiantuntija: Huono asia, jos vakuussopimuksessa ei mainita vakuuksia
15.05.2013 07:20

Ympäristöalasta seuraava rahasampo Suomelle?
14.05.2013 07:33

Suomalaistutkija Jemenissä: Median mukaan lunnaita maksettiin miljoona euroa
13.05.2013 11:57

Poliisi itävaltalaislehden väitteistä: "Ei yhteistyöongelmaa"
13.05.2013 08:39




Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila
Mainos