Analyytikko: Nokian menestys kiinni Microsoftin onnistumisesta
Hannu Rauhala
|
Nokia julkistaa tänään tammi-maaliskuun tuloksensa. Odotukset ovat matalalla viime viikon tulosvaroituksen jälkeen.
Nokia on tuonut uudet Windows-alustan puhelimensa myyntiin monissa uusissa maissa, mutta Lumiat eivät ole kyenneet horjuttamaan Android-puhelinten ja Applen iPhonen ylivaltaa älypuhelinmarkkinoilla.
Pohjola-pankin seniorianalyytikko Hannu Rauhala odottaa Nokialta lisää tietoja tulosvaroitukseen. Hän uskoo, että yhtiön toimitusjohtaja Stephen Elopin vihjailut mahdollisesta omaisuuserien myymisestä liittyvät Siemens-yhteistyöstä luopumiseen.
– Kyllä siitä on jo pitkään ollut tiedossa, Siemens on myös vihjaillut siihen suuntaan, ettei se ole heidän ydinliiketoimintaansa, Rauhala sanoo.
Hänen mukaansa yksi keskeisimmistä kysymyksistä Nokia-tarinassa on Microsoftin menestyminen.
– Microsoftille on tärkeää saada mobiilimarkkinoilla vahva asema. Tällä hetkellä se on muutamia prosentteja kotimarkkinoillakin. Sen on pakko saada asemansa mobiililaitteissa paremmaksi.
Nokia saa etumatkaa
Rauhalan mukaan Nokia on Microsoftin pääkumppani ja siksi etulyöntiasemassa tulevassa Windows-kilpailussa. Nokian lisäksi Samsung sekä HTC aikovat julkaista myöhemmin tänä vuonna Windows 8 -pohjaiset puhelimet.
– Oletuksena on, että Nokia saa ehkä käyttöjärjestelmään liittyvää tietoa vähän aikaisemmin ja pystyy muokkaamaan käyttöjärjestelmää omiin laitteisiinsa sopivammaksi. Myös erottuminen kamerateknologian tuomisella järjestelmään on sen etu.
Rauhalan mielestä olennaista on se, saako Nokia laajennettua Lumia-mallistoaan.
– Jos miettii minkä tahansa firman ensimmäisen neljänneksen myyntiä niin ei puhuta alkuvaiheessa kymmenistä miljoonista vaan pikemminkin muutamista miljoonista.
Rauhalan mielestä Nokian uuden strategian onnistumista on turha arvioida vielä tässä vaiheessa.
– Kyllä sen läpivieminen kestää kauemmin kuin kaksi vuosineljännestä. Osittain on ollut liian kovat odotukset. Olennaista on, haluavatko kuluttajat Microsoft-käyttöjärjestelmän.
(MTV3)
Katso Pohjola Pankin seniorianalyytikon Hannu Rauhalan haastattelu: (Huomenta Suomi 19.4.2012)
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Asiantuntija: Naapurille viinan tuominen Virosta on ongelma 21.05.2013 09:03
MM-kisat ohi - Jääkiekkoliitto tyytyväinen katsojamääriin 20.05.2013 10:28
Asukkaat yövaatteissaan kadulla - palo saatu hallintaan 20.05.2013 09:27
Terrorismitutkija: Lunnaista ei saada koskaan varmuutta 17.05.2013 08:27
Risikko: Terveyskeskukset eivät voi odottaa sote-uudistusta 17.05.2013 08:08
Epäonnistumisen pelko suomalaisten kirous 16.05.2013 09:39
Asiantuntija: Katso sukuhistoriaasi 16.05.2013 09:09
"Poistatat terveet rintasi, oletko aivan hullu?" 16.05.2013 08:30
THL: Näin koronavirus voi tarttua – paniikkiin ei syytä 15.05.2013 07:55
Asiantuntija: Huono asia, jos vakuussopimuksessa ei mainita vakuuksia 15.05.2013 07:20
|