Viagra syntyi vahingossa
Erektiolääke Viagra syntyi oikeastaan vahingossa, kun lääketehdas
Pfizer kehitteli verenpainelääkettä, väittää dosentti Andreo Larsen.
-Valmiste ei kuitenkaan
tehonnut verenpaineeseen, mutta potilaat huomasivat sen parantavan
potenssia merkittävästi, kertoi Larsen eilen
Viargasta pidetyssä yleisöluentotilaisuudessa.
Larsenin mielestä syyskuussa Suomessa myyntiin saatava Viagra tulee
mullistamaan erektiohäiriöiden hoidon.
Yhdysvalloissa ja muuallakin maailmassa tehdyissä tutkimuksissa 80
prosenttia erektiovaikeuksista kärsivistä miehistä saanut apua.
Oikein käytettynä Viagra on Larsenin mukaan turvallinen ja hyvin siedetty lääke. Nitrojen kanssa ei kuitenkaan Viagraa saa käyttää. Myös esimerkiksi vaikeissa maksa- tai sydänsairauksissa lääkkeen käytön suhteen on oltava pidättyväinen.
Eilisiltana Helsingissä pidetty yleisöluentotilaisuus oli
menestys. Larsenin mielestä tämä on merkki siitä, että Viagra on
vastaus olemassa olevaan suureen tarpeeseen. (STT)