EU tuomitsee Turkin poliisin toimet
07.03.2005 21:46
EU on ilmoittanut olevansa järkyttynyt ja huolissaan Turkin poliisin "suhteettomasta" voimankäytöstä poliisin tukahduttaessa naisten mielenosoituksen eilen Istanbulissa.
Euroopan unioni tuomitsee Turkin poliisin toimet eilisessä mielenosoituksessa. EU:n mielestä poliisin voimankäyttö oli suhteetonta. Turkin toimet joutuivat kiusallisen valoon tuoreeltaan, sillä laajentumiskomissaari Olli Rehn on parhaillaan Turkissa selvittämässä maan mahdollisuuksia EU-jäsenyyteen.
- Olen saanut lukuisia soittoja ja tekstiviestejä Istanbulista ja Brysselistä, Helsingistä ja Tukholmasta, Pariisista ja Lontoosta. Niissä on oltu järkyttyneitä kuvista, joita on nähty Euroopan kaikilla tv-kanavilla, sanoo laajentumiskomissaari Rehn.
Tiedotusvälineissä on näytetty mielenosoituksesta kuvia, joissa poliisi hakkaa mieltään osoittaneita naisia ja nuoria. Mielenosoitus jäikin nyt päällimmäiseksi asiaksi EU-jäsenyysneuvotteluihin mielivässä Turkissa.
Turkin oppositio ja maan EU-jäsenyyden kannattajat ovat huolissaan siitä, että Turkin uudistukset ovat hidastuneet. Ainakin eiliset tapahtumat on luvattu selvittää.
- On hyvä merkki, että Turkin hallitus ei aio lakaista ongelmaa maton alle, vaan selvittää sen, Rehn toteaa.
EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn luonnehti Turkin pääministerin Recep Tayyip Erdoganin kanssa käymiään keskusteluita asiallisiksi ja suoriksi. Rehnin mukaan Ankarassa käytiin läpi valmistautumista jäsenyysneuvottelujen aloittamiseen 3. lokakuuta ja Istanbulin tapahtumia viime sunnuntaina.
- Sanoimme tuomitsevamme väkivallan mielenosoituksissa ja olevamme huolissamme liiallisesta, suhteettomasta voimankäytöstä mielenosoitusten yhteydessä Turkin poliisin osalta, Rehn sanoo.
Rehnin mukaan myönteistä on se, että Turkin hallitus on tästä myös huolissaan.
Rehn kuvaili tapaamisiaan Turkin hallituksen ja opposition edustajien kanssa hyödyllisiksi. Turkin hallitus vakuutti selvittävänsä, miksi poliisi käytti mielenosoittajia vastaan niin kovia otteita. Rehn korosti Turkille erityisesti tarvetta jatkaa uudistuksia oikeusvaltion vahvistamiseksi ja EU-jäsenyyden edellytysten luomiseksi.
(MTV3-STT)
Katso Netti-tv:stä Risto Puolimatkan juttu aiheesta (Seitsemän uutiset 07.03.2005)
<< Takaisin
Kotimaa
|
Ulkomaat
|
Talous
|
Media&IT
|
Kulttuuri
|
Rikos
|
Sää
2010
Helmi,
Tammi 2009
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 2008
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 2007
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 2006
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 2005
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 2004
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 2003
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 2002
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 2001
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 2000
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi 1999
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,

Ennen 22.7.1999 julkaistuja uutisia
1999
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi
1998
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi
1997
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä,
Touko,
Huhti,
Maalis,
Helmi,
Tammi
1996
Joulu,
Marras,
Loka,
Syys,
Elo,
Heinä,
Kesä
|