Uutiset

Ranskalaiset penseitä Turkin EU-jäsenyydelle

09.10.2004 20:56
Ranskalaiset äänestäisivät nyt kansanäänestyksessä Turkin EU-jäsenyyttä vastaan, kertoo tuore mielipidekysely.

Turkin liittymistä Euroopan unioniin vastustaa tuoreessa mielipidekyselyssä yli 60 prosenttia kansalaisista. Presidentti Chirac on luvannut järjestää asiasta tulevaisuudessa kansanäänestyksen.

Vain yksi neljästä ranskalaisesta kannattaa Turkin ottamista jäseneksi Euroopan unioniin, selviää tuoreesta mielipidekyselystä. BVA-tutkimuslaitoksen tekemässä kyselyssä 61 prosenttia vastusti Turkin hyväksymistä EU:hun. Vain 26 prosenttia oli Turkin jäsenyyden kannalla ja 13 prosenttia ei kertonut kantaansa.

Sen sijaan ranskalaiset näyttävät kyselyn mukaan olevan hyväksymässä EU:n uuden perustuslain, josta pidetään kansanäänestys ensi vuonna. Perustuslakia kertoi kyselyssä tukevansa 45 prosenttia ja vastustavansa 28 prosenttia. Kantaansa ei ilmoittanut 27 prosenttia kyselyyn vastanneista. Mielipidekyselyyn osallistui yli tuhat ranskalaista.

Presidentti Jacques Chirac on ilmoittanut, että Ranskassa järjestetään kansanäänestys Turkin hyväksymisestä EU:hun, jos EU pääsee sopimukseen Turkin jäsenyydestä.

EU:n komissio on suosittanut jäsenyysneuvottelujen aloittamista Turkin kanssa ensi vuonna. Lopullinen päätös neuvottelujen aloittamisesta tehdään EU:n huippukokouksessa joulukuussa. Mahdollisten jäsenyysneuvottelujen Turkin kanssa uskotaan kestävän ehkä yli kymmenenkin vuotta.

(MTV3-Reuters-STT)

<< Takaisin

 

Kotimaa | Ulkomaat | Talous | Media&IT | Kulttuuri | Rikos | Sää

2010 Helmi, Tammi
2009 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
2008 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
2007 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
2006 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
2005 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
2004 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
2003 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
2002 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
2001 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
2000 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
1999 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä,

 


Ennen 22.7.1999 julkaistuja uutisia


1999 Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
1998 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
1997 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä, Touko, Huhti, Maalis, Helmi, Tammi
1996 Joulu, Marras, Loka, Syys, Elo, Heinä, Kesä

Vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila