Mainos

Timanttiliigan tulossatoa

19.08.2010 23:31
David Oliver, kuva: EPA/LAURENT GILLIERON

Yhdysvaltain David Oliver vastasi illan kovimmasta tuloksesta Timanttiliigan osakilpailussa Zürichissä. Oliver juoksi 110 metrin aidat aikaan 12,93, joka jää 0,04 sekuntia hänen heinäkuussa juoksemastaan hurjasta kauden kärkituloksesta. Heti maaliviivan ylitettyään amerikkalaisjuoksija kaatui ja heitti näyttävän kuperkeikan.

Oliver on ollut tällä kaudella yksi kansainvälisen yleisurheilun suurimmista supertähdistä, joka pelastaa usein heikkotasoisenkin yleisurheiluillan. Zürichissä siihen ei kuitenkaan ollut tarvetta, sillä myös monilla muilla juoksumatkoilla pidettiin kelpo vauhtia.

USA:n Jeremy Wariner säväytti juoksemalla miesten 400 metrin kauden kärkiajaksi 44,13. Aika on Warinerin paras kahteen vuoteen. Aiempi kauden kärkitulos oli Jamaikan Jermaine Gonzalesin 44,40, Wariner oli juossut 9 sekunnin sadasosaa hitaammin.

Miesten pikaviestissä USA:n joukkue juoksi kauden kärkituloksen 37,45. Maailmanennätysaika on Jamaikan 37,10. Tähtisprintteri Tyson Gay juoksi USA:n viestin kolmannen osuuden.

Kovia tuloksia ja tiukkoja kisoja

Myös naisten 100 metrin aidoissa nähtiin hieno aika. Kanadan Priscilla Lopes-Schliep nakutti 0,2 metrin vastatuuleen ajan 12,53, joka jää vain sadasosan hänen viime viikolla Lontoossa juoksemastaan kauden kärkiajasta.

Naisten sileällä satasella voittoon pinkoi Jamaikan Veronica Campbell-Brown ajalla 10,89. Hän päihitti USA:n Carmelita Jeterin äärimmäisen niukasti, sillä naisille kirjattiin sama aika. Kilpailu juostiin täysin tyynissä oloissa.

Kovaa vauhtia pidettiin myös miesten 200 metrillä, jonka voitti USA:n Wallace Spearmon kauden parhaalla ajallaan 19,79. Toiseksi sijoittui Jamaikan Yohan Blake ajalla 19,86.

Kenian Ezekiel Kemboi voitti puolestaan miesten 3000 metrin estejuoksun kovalla ajalla 8.01,74, joka jää vain 0,84 sekuntia kauden kärkituloksesta.

Myös naisten keihäskisa oli kovatasoinen. Saksan Christina Obergföll heitti 67,31 ja voitti Tshekin Barbora Spotakovan kahdella metrillä. Miesten pituuskisa ei häikäissyt tasollaan, voittoon riitti USA:n Dwight Phillipsin 820.

Illan avanneessa miesten kiekkokisassa vaihtuivat osat Barcelonan EM-kisoihin nähden. Barcelonassa Puolan Piotr Malachowski päihitti Saksan Robert Hartingin 40 sentillä. Nyt Harting oli parempi, miesten tulokset olivat 68,64 ja 68,48.

Zürichin illassa ei ollut mukana suomalaisia.

Timanttiliigan 13/14 osakilpailun tulokset Sveitsin Zürichistä.

Miehet:

100 m (-0,8): 1) Trell Kimmons USA 9,95, 2) Michael Rodgers USA 10,12, 3) Sam Effah Kanada 10,19, 4) Marlon Devonish Britannia 10,26, 5) Matthew Davies Australia 10,45.

200 m (0,4): 1) Wallace Spearmon USA 19,79, 2) Yohan Blake Jamaika 19,86, 3) Ryan Bailey USA 20,10, 4) Steve Mullings Jamaika 20,11, 5) Jaysuma Saidy Ndure Norja 20,29, 6) Xavier Carter USA 20,38.

400 m: 1) Jeremy Wariner USA 44,13 (kk), 2) Jermaine Gonzales Jamaika 44,51, 3) Angelo Taylor USA 44,72, 4) Ricardo Chambers Jamaika 44,96, 5) Jonathan Borlee Belgia 45,23, 6) Martyn Rooney Britannia 45,67.

5000 m: 1) Tariku Bekele Etiopia 12.55,03, 2) Imane Merga Etiopia 12.56,34, 3) Chris Solinsky USA 12.56,45, 4) Vincent Kiprop Chepkoko Kenia 12.57,77, 5) Mo Farah Britannia 12.57,94, 6) Edwin Soi Kenia 12.58,91.

110 m aj (-0,3): 1) David Oliver USA 12,93, 2) Dwight Thomas Jamaika 13,25, 3) Ryan Wilson USA 13,26, 4) Petr Svoboda Tshekki 13,30, 5) Joel Brown USA 13,31, 6) Garfield Darien Ranska 13,34.

3000 m ej: 1) Ezekiel Kemboi Kenia 8.01,74, 2) Paul Kipsiele Koech Kenia 8.05,48, 3) Boaubdallah Tahri Ranska 8.07,20, 4) Benjamin Kiplagat Uganda 8.08,70, 5) Richard Kipkemboi Mateelong Kenia 8.09,25, 6) Saif Saaeed Shaheen Qatar 8.09,63.

Pituus: 1) Dwight Phillips USA 820, 2) Christian Reif Saksa 811, 3) Chris Tomlinson Britannia 797, 4) Pavel Shalin Venäjä 788, 5) Andrew Howe Italia 788, 6) Salim Sdiri Ranska 784.

Korkeus: 1) Ivan Uhov Venäjä 229, 2) Jesse Williams USA 226, 3) Aleksandr Shustov Venäjä 226, 4) Aleksei Dmitrik Venäjä 226, 5) Jaroslav Rybakov Venäjä 226, 6) Donald Thomas Bahama 226.

Kiekko: 1) Robert Harting Saksa 68,64, 2) Piotr Malachowski Puola 68,48, 3) Mario Pestano Espanja 66,49, 4) Zoltan Kovago Unkari 65,32, 5) Gerd Kanter Viro 65,20, 6) Casey Malone USA 64,49.

4 x 100 m: 1) USA 37,45 (kk), 2) Jamaika 37,76, 3) Britannia 38,41, 4) Kanada 38,74, 5) Sveitsi 38,81, 6) Puola 39,27.

Naiset:

100 m (0,0): 1) Veronica Cambell-Brown Jamaika 10,89, 2) Carmelita Jeter USA 10,89, 3) Marshevet Myers USA 10,97, 4) Kelly-Ann Baptiste Trinidad ja Tobago 11,11, 5) Sherone Simpson Jamaika 11,18, 6) Blessing Okagbare Nigeria 11,19.

400 m: 1) Allyson Felix USA 50,37, 2) Debbie Dunn USA 50,57, 3) Amantle Montsho Botswana 50,63, 4) Shericka Williams Jamaika 50,73, 5) Novlene Williams-Mills Jamaika 50,80, 6) Tatjana Firova Venäjä 51,02.

1500 m: 1) Nancy Jebet Langat Kenia 4.01,01, 2) Gelete Burka Etiopia 4.02,26, 3) Stephanie Twell Britannia 4.02,54, 4) Lisa Dobriskey Britannia 4.02,92, 5) Irene Jelagat Kenia 4.03,76, 6) Janeth Jepkosgei Kenia 4.07,17.

100 m aj (-0,2): 1) Priscilla Lopes-Schliep Kanada 12,53, 2) Carolin Nytra Saksa 12,69, 3) Lolo Jones USA 12,81, 4) Lisa Urech Sveitsi 12,81, 5) Christina Vukicevic Norja 12,93, 6) Nevin Yanit Turkki 12,94.

400 m aj: 1) Kaliese Spencer Jamaika 53,33, 2) Zuzana Hejnova Tshekki 54,54, 3) Ajoke Odumosu Nigeria 55,11, 4) Natalia Antjuh Venäjä 55,14, 5) Eilidh Child Britannia 55,57, 6) Angela Morosanu Romania 56,43.

Pituus: 1) Brittney Reese USA 689, 2) Ludmila Koltshanova Venäjä 673, 3) Irene Pusterla Sveitsi 670, 4) Naide Gomes Portugali 667, 5) Ineta Radevica Latvia 657, 6) Daria Klisina Venäjä 654.

Seiväs: 1) Fabiana Muhrer Brasilia 481, 2) Svetlana Feofanova Venäjä 471, 3) Silke Spiegelburg Saksa 461, 4) Lacy Janson USA 451, 5) Lisa Ryzih Saksa 451, 6) Carolin Hingst Saksa 441.

Keihäs: 1) Christian Obergföll Saksa 67,31, 2) Barbora Spotakova Tshekki 65,34, 3) Linda Stahl Saksa 63,30, 4) Maria Abakumova Venäjä 62,51, 5) Katharina Molitor Saksa 62,21, 6) Madara Palameika Latvia 61,75.

(MTV3-STT)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos