Mainos

Oma ennätyskään ei riittänyt Salomäelle finaalipaikkaan

Julkaistu 29.07.2010 13:49 (päivitetty 15:31)
Eemeli Salomäki, kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva

Eemeli Salomäki sivusi omaa ennätystään 560 mutta jäi karsintaan yleisurheilun Barcelonan EM-kisojen seiväshypyssä.

Jaetulle 13. sijalle päätynyt Salomäki ylitti 560 kolmannella yrityksellään kahden limbon jälkeen. Karsintaraja 565 oli liian kova, vaikka turkulainen teki kolme hyvää yritystä.

- Huono maku jäi. Vaikka yrittää kaikkensa, tulos on tällainen. Ei se voi muuta kuin harmittaa. 565:n hypyt taisivat nousta aika korkealle, mutta eivät vain jatkuneet, Salomäki kertoi Ylen tv-haastattelussa.

Salomäki valitsi uuden seipään ratkaisevaan ylitykseen 560:stä.

- Tuuli rupesi pyörimään siinä kohtaa ja luulin, että 560 riittäisi finaalipaikkaan. Nyt olin näköjään ensimmäinen tippuja, ja jonkun silläkin paikalla pitää olla, Salomäki harmitteli.

Salomäen ohella Vesa Rantanen sivusi kauden parastaan karsintakilpailussa. 550 meni toisella yli ja toi 17. sijan.

- Kauden paras tulos kauden parhailla hypyillä, Rantanen kertasi tyytyväisenä, vaikka harmitteli, ettei pystynyt venymään finaaliin.

Rantanen on Suomen urheiluliiton SUL:n seipään lajivalmentaja. Tähän kauteen hänen toiveenaan oli saada kolme miestä EM-joukkueeseen, eikä hänen välttämättä pitänyt itse mahtua porukkaan. Hyppääminen oli kuitenkin kesällä sen verran vahvaa, että Rantanen valikoitui uransa toisiin EM-kisoihin.

Valmentajan silmin karsinnan parasta antia oli Salomäen kehittyminen kilpailijana.

- Eemeli on hyvällä tiellä, Rantanen totesi.

Lue myös: Seipään karsinnassa vaarallinen tilanne

Miesten seipään karsinta:

1) Giuseppe Gibilisco Italia 565, 2) Maksym Mazuryk Ukraina 565, 3) Jan Kudlicka Tshekki 565, 4) Lukasz Michalski Puola ja Renaud Lavillenie Ranska 565, 6) Romain Mesnil Ranska ja Raphael Holzdeppe Saksa 565, 8) Fabian Schulze Saksa 565, 9) Damiel Dosse'vi Ranska 560, 10) Przemyslaw Czerwinski Puola 560, 11) Dmitri Starodubtsev Venäjä 560, 12) Mateusz Didenkow Puola 560,

13) Michal Balner Tshekki ja Eemeli Salomäki Suomi 560, 15) Jure Rovan Slovenia 550, 16) Giorgio Piantella Italia 550, 17) Vesa Rantanen Suomi ja Malte Mohr Saksa 550, 19) Rasmus Wejnold Jörgensen Tanska 550, 20) Robbert-Jan Jansen Hollanti 550,

21) Konstandinos Filippmdis Kreikka ja Leonid Kivalov Venäjä 540, 23) Brian Mondschein Israel 530, 24) Yevgeniy Jolkhovskiy Israel 530, 25) Spas Buhalov Bulgaria 530, 26) Edi Maia Portugali 510. -Igor Bychkov Espanja, Denis Jurtshenko Ukraina ja Aleksandr Gripitsh Venäjä ei tulosta.

(MTV3-STT)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos