|
|
Jarkko Nieminen haastaa perjantai-iltana tenniksen Rotterdamin ATP-turnauksessa sveitsiläisuuruus Roger Federerin. Federer on turnauksen ykkössijoitettu, ja hän pääsee otteluun levänneenä, kun hänen vastustajansa Mikhail Juzhni ilmoitti vetäytyvänsä turnauksesta jalkavamman takia ennen ottelua. Nieminen eteni tänään pelattavaan puolivälierään voittamalla Puolan Lukasz Kubotin. Nieminen ja Federer ovat kohdanneet ammattilaisuriensa aikana 12 kertaa. Jokainen ottelu on päättynyt Federerin voittoon. Federerin lähihistoriassa on yksi pieni särö, kun hän hävisi viime viikonloppuna Davis Cupissa USA:n John Isnerille. Tuota ennen hän oli voittanut 15 Davis Cup -ottelua perättäin. Nieminen tavoittelee uransa ensimmäistä päänahkaa Federeristä Suomen aikaa kello 20.30 alkaen.
CANAL+ Aitio ja Katsomo.fi esittävät ottelun suorana kello 20.30!
Nieminen-Federer suorana CANAL+:lla ja Katsomossa! MTV3
KAIKKI URHEILULÄHETYKSET
Kommentit
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Rangaistus vei paalupaikan Schumacherilta
Rosberg harjoituskärki, Massa heräilee
Pitkämäki kiskaisi kauden parhaansa
EK11: Latvala teki kovan pohja-ajan
Bottas joutui muotinäytökseen - "ei ihan minun juttuni"
New Jersey NHL:n loppuotteluihin
Räikkönen joutui riuhtomaan ylimääräisen vedon
Musta lippu: Liikaa voittajia?
Lex Hollo: Helppoa ei ole edes Usain Boltilla
Porttila: Mitä tapahtui Tero Pitkämäelle?
Rädyn rykäisy: Mihin romahti tulostaso?
Hockey Knights: Pidetään pronssipelistä kiinni
F1 Salon silmin: Kimistä kuudes voittaja
Kyllä
22.12 % (94 kpl)
Ei
77.88 % (331 kpl)
| La 26.05. 09:00-11:00 (u) | ATP Tennis | |
| La 26.05. 11:00-13:00 (u) | ATP Tennis | |
| La 26.05. 13:00-15:00 (u) | ATP Tennis | |
| La 26.05. 15:00-17:00 (u) | ATP Tennis | |
| La 26.05. 17:00-19:00 (u) | ATP Tennis | |
| La 26.05. 17:40-18:15 | ATP Tennis Weekly | |
| La 26.05. 19:00-21:00 (u) | ATP Tennis | |
| La 26.05. 21:00-23:30 (u) | ATP Tennis | |
| La 26.05. 22:35-23:05 | ATP Tennis Weekly | |
| Su 27.05. 04:10-04:40 | ATP Tennis Weekly | |
| Su 27.05. 09:00-11:00 (u) | ATP Tennis |
![]() |
Wimbledonin muistettavimmat hetket |Tenniskenttien kaunottaret | Ranskan avointen karmivat käsivarret
F1
Rangaistus vei paalupaikan Schumacherilta
Maldonadolle lisää rangaistusta
Button hämmästelee omituista tilannettaan
RALLI
EK17: Loeb kärjessä päätöspäivään
EK16: Sade teki ajamisesta "mahdotonta"
Grönholm avasi kautensa vakuuttavasti
JÄÄKIEKKO
KHL-seurat varasivat 11 suomalaista
Barkov varattiin kakkosena KHL-draftissa
Calgaryssä isojen päätösten aika - lähtevätkö huippunimet?
HIIHTOLAJIT
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
Lehti uskoo Palanderin uran olevan ohi
Palanderin kohtalo ihmetyttää – "Tässä on kaksi vaihtoehtoa"
MUUT LAJIT
Liukkonen ui EM-finaaliin ennätysajalla
Penkkipunnerruksen maailmanmestaruus Suomeen
Tulosruutu: Hyvinkäällä järkyttyneet tunnelmat
FUTIS
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
Paatelaisella odotuksia Furuholmilta ja Uroselta
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
Fifa kokeilee maaotteluloukkaantumisten korvaamista seuroille
![]() |
![]() |