Mainos

Nieminen iski puolivälieriin - kohtaa Federerin?

Julkaistu 15.02.2012 16:12 (päivitetty 20:24)
Nieminen iski puolivälieriin - kohtaa Federerin?

Jarkko Nieminen Rotterdamin ATP-turnauksessa


Jarkko Nieminen näytti kyntensä katkaisupelissä, kun hän kukisti Rotterdamin ATP-tennisturnauksen toisella kierroksella Puolan Lukasz Kubotin 6-3, 5-7, 7-6 (7-2).

Nieminen ratkoi puolivälieräpaikkansa katkopelissä vakuuttavasti, sillä hän karkasi kahdella minimurrolla 4-1-johtoon. Niemisellä oli 6-2-tilanteessa neljä ottelupalloa, joista hän ratkaisi heti ensimmäisellään.

Maailmanlistalla sijalla 46 oleva Nieminen hallitsi kahden tunnin ja 22 minuutin mittaiseksi venynyttä ottelua alussa. Hän mursi avauserässä Kubotin (ATP-58) syötön kahdesti.

Vuonna 2008 Helsingissä Niemiselle ainoan ATP-kiertueen kohtaamisen hävinnyt Kubot käänsi ottelun kulun toisessa erässä. Hän sinetöi erävoittonsa 12. pelin syötönmurrolla.

Nieminen kohtaa Rotterdamissa kaksinpelin puolivälierässä jonkun kolmikosta Mihail Juzhni, Roger Federer, Nicolas Mahut.

Niemisen tie nelinpelissä Serbian Viktor Troickin kanssa nousi pystyyn avauskierroksella, kun hollantilaispari Thomas Schoorel/Igor Sijsling voitti 1-6, 7-5, 10-8.

MTV3-STT

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos