Mainos

Djokovicin varpaat vuosivat verta

29.01.2012 20:22
Djokovicin varpaat vuosivat verta

Novak Djokovic antoi kaikkensa sunnuntaina.


Tennistähti Novak Djokovicille sunnuntaina irronnut Australian avointen ykköstila oli uran paras voitto.

- Sitä katsoi kelloa: kolme, neljä ja viisi tuntia. Näytti jo siltä, ettei tämä lopu ikinä.

Hän koki eeppiseksi luonnehditun loppuottelun aikana tuntemuksia laidasta laitaan.

- Sitä kärsii ja kipuilee, ja yrittää saada jalat liikkeelle. Yrittää ylittää rajoja, päästä seuraavaan pisteeseen ja peliin.

- Varpaat vuotavat verta, kaikki tuntuu uskomattomalta. Silti kivusta nauttii, Djokovic sanoi.

Myös Rafael Nadal oli tyytyväinen. Hän koki ottelun tappiosta huolimatta yhdeksi uransa parhaista.

- Fyysisesti tämä oli urani kovin ottelu. Pelasimme mielestäni erinomaisen ottelun. Nautin, että sain olla osallisena tässä. Ja tämä on totta, Nadal sanoi.

- Minulla oli mahdollisuuteni maailman parasta pelaajaa vastaan.

Nadal oli erityisen mielissään siitä, että pystyi vastaamaan Djokovicille fyysisesti ja henkisesti. Vastaavaan hän ei ole pystynyt pitkään aikaan.

Nadal oli muutenkin tyytyväinen peliinsä Melbournessa.

- Se tietää hyvää tulevaa ajatellen. Turnaus sujui hyvin. Onnistuin monessa asiassa paremmin kuin viime vuoden peleissä. Syöttöni toimi ja pelasin ärhäkkäästi.

- Grand slam -turnauksen finaalia ei ole mukava hävitä, mutta tämä on sellainen häviö, josta voin olla tyytyväinen.

MTV3-STT-AFP-Reuters

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 


Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos