US Openin katsomossa vaihdettiin iskuja - katso video!
04.09.2010 23:43
Kovia otteita yhdistetään harvoin tenniksen kenttätapahtumiin tai katsomokulttuuriin.
Käynnissä olevassa Yhdysvaltain avoimessa mestaruusturnauksessa US Openissa nähtiin kuitenkin poikkeus säännöstä, kun Novak Djokovicin ja Philipp Petzschnerin välisen toisen kierroksen ottelun aikana torstaina katsomossa käytiin pienehkö tappelunnujakka.
Ilmeisesti istumapaikoista Arthur Ashe -stadionilla alkanut riita kärjistyi iskujen vaihtoon ja painiotteisiin nuorehkon mieshenkilön ja keski-ikäisen naisen sekä eläkeikäisen miehen välillä. Käsirysy saatiin poikki sivustakatsojien avustuksella.
Lopulta paikalle saapuneet järjestysvalvojat toimittivat häiriköt poliisin huomaan, mutta yhtäkään heistä ei pidätetty. Tappelupukareille annettiin kuitenkin turnauksen järjestäjien taholta vuoteen 2013 ulottuva porttikielto US Openin lehtereille.
Vaikka tv-kamerat eivät tapahtunutta tallentaneet, levisi katsojien kuvaama välikohtaus netissä Youtube-palvelussa.