Mainos

Nieminen kärsi niukan tappion Ferrerolle

Julkaistu 22.07.2010 15:37 (päivitetty 20:08)
Nieminen kärsi niukan tappion Ferrerolle

Espanjalainen Juan Carlos Ferrero päätti Jarkko Niemisen urakan Hampurin ATP-tennisturnauksessa torstaina.

Kuudenneksi sijoitettu Ferrero löi Niemisen kolmannella ottelukierroksella 6-2, 3-6, 6-4 ja jatkaa puolivälieriin.

Niemisen pelinavaus puri. Hän läväytti yhden läpisyötön ja vei avauspelin antamatta Ferrerolle pistettäkään. Ferrero vastasi samalla mitalla. Avauserä eteni syöttäjän tahdissa viidenteen peliin, jossa Ferrero mursi Niemisen syötön. Toinen syötönmurto seitsemännessä pelissä vietti Ferreron 6-2-erävoittoon.

Toisen erän alussa Nieminen oli menettää syöttönsä kolmannen kerran. Ferrerolla oli kaksi murtopalloa, mutta Nieminen kipusi tasoihin, otti edun ja vei pelin. Erän kahdeksannessa pelissä Nieminen hankki ensimmäisen ja ainoaksi jääneen murtopallonsa, käytti tilaisuuden hyväkseen ja siirtyi 5-3-johtoon.

Nieminen pääsi syöttämään erävoitosta ja onnistui, vaikka Ferrerolla oli useampia murtomahdollisuuksia.

Päätöserää mentiin syötön mukaan loppusuoralle asti. Ferrero johti 5-4 ja onnistui murtamaan Niemisen syötön ratkaisevassa paikassa. Koko ottelussa Ferrero haali kahdeksan murtopalloa ja onnistui niissä kolmasti.

Parhaimmillaan listakärjessä

Nieminen ja Ferrero kohtasivat viidennen kerran, ja Ferrero otti neljännen voittonsa. Puolivälierissä Ferrero kohtaa sijoittamattoman saksalaisen Florian Mayerin.

Niemisen on seuraavaksi määrä osallistua Gstaadin turnaukseen Sveitsissä ennen siirtymistä Pohjois-Amerikkaan.

Ferrero, 30, on voittanut urallaan 14 turnausta, mm. Ranskan avoimet seitsemän vuotta sitten. Samana vuonna hän pelasi US Openin loppuottelussa ja komeili syyskuussa maailmanlistan kärkipaikalla. Loukkaantumisten sävyttämä vuosi 2008 vietti Ferreron listasijalle 55. Sieltä hän on kivunnut 21:nneksi.

Tänä vuonna Ferrero on voittanut Buenos Airesin ja Costa Do Sauipen massakenttäturnaukset.

(MTV3-STT)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos