Mainos

Lotus ei päästä Kimiä rallipoluille

26.01.2012 17:25
Lotus ei päästä Kimiä rallipoluille

Kimi Räikkönen Jyväskylän MM-rallissa.


Rallissa Kimi Räikkönen paitsi kolusi ojanpohjia, myös väläytteli vauhtiaan.

Terävin kärki jäi kuitenkin saavuttamatta, mikä ei ollut jymy-yllätys. Esimerkiksi Mikko Hirvonen totesi Räikkösen ralliuran alussa, ettei Kimi voi päästä sormia napsauttamalla huippuvauhtiin, koska häneltä puuttuu tarvittava kokemus teistä ja nuotista ajamisesta.

Räikkösen seikkailu rallin MM-sarjassa taidettiinkin ottaa vähän liian tosissaan. Toki Räikkönen ajoi ainakin ajoittain tavoitteellisesti, mutta harrastuksen puolelle ralli hänen kohdallaan kuitenkin kääntyi. Silti osa Räikköstä seuranneista odotti häneltä palkintopallisijoja myös rallissa.

– En ikinä halunnut kokeilla rallia kuin harrastuksena. Ei minulla ollut mitään sen kummempia odotuksia. Välillä tuli ajettua metsään ja ojaan, mutta olen ihan tyytyväinen saavutuksiini rallissa.

– Itsehän minä harrastustani maksoinkin. Pystyin siis itse päättämään, menenkö johonkin ralliin vai en. En halunnut ottaa sitä liian tosissaan, Räikkönen sanoi.

F1-paluustaan huolimatta Räikkönen on yhä intohimoinen rallimies.

– Jos voisin jatkaa rallin ajamista samalla kun kilpailen formuloissa, niin tekisin sen. Nyt pitää kuitenkin vähän aikaa odotella, että voi taas ajaa rallia.

Räikkösen työnantajalla Lotuksella on huonoja kokemuksia kuljettajiensa ralliharrastuksesta, joten Räikkönenkin joutuu hillitsemään himoaan. Robert Kubican loukkaantuminen rallissa on tuoreena muistissa.

– Talli on nyt aika varuillaan tällaisten asioiden kanssa. Mutta samahan se tuppaa olemaan muissakin talleissa, Räikkönen tuumi.

MTV3-STT

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 


Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd