Mainos

EK13: Hirvoselle jälleen pohja-aika

Julkaistu 20.01.2012 16:52 (päivitetty 17:44)
EK13: Hirvoselle jälleen pohja-aika

Mikko Hirvonen.


Mikko Hirvosen taistelu Monte Carlon MM-rallin palkintosijoista jatkuu.

Hirvonen teki kisassa toisen peräkkäisen pohja-aikansa perjantain ajourakan päättäneellä 30-kilometrisellä erikoiskokeella.

Perjantain kolme erikoiskoetta sujuivat Hirvoselta kaksijakoisesti. Hän hävisi huomattavasti aikaa päivän ensimmäisellä erikoiskokeella, koska Citroen oli valmistautunut paremmin toisen erikoiskokeen lumisiin olosuhteisiin. Nastarenkaat toivatkin Hirvoselle hävityt sekunnit takaisin korkojen kera, kun monet muut kuljettajat liukastelivat 12. erikoiskokeella.

Hirvonen lähtee lauantaihin 23,8 sekuntia kolmatta paikkaa pitävää Ford-tallin Petter Solbergia perässä.

Kisaa johtaa kolmen ajopäivän jälkeen Hirvosen tallikaveri Sebastien Loeb turvallisella yli kahden minuutin erolla toisena olevaan Mini-kuski Dani Sordoon.

- Päivä oli varsin haastava, varsinkin rengasvalintojen suhteen. Tämä viimeinen erikoiskoe oli kuin asfalttikisasta. Otin silti varovaisesti. En halua tehdä virheitä nyt, Hirvonen totesi ralliradiolle.

Kilpailu jatkuu lauantaina ja päättyy sunnuntaina.

Rallin tv-lähetysajat

Monte Carlon MM-ralli, tilanne EK13/18:

 1. Sebastien Loeb    Citroen  3.31.25,2
 2. Dani Sordo        Mini       +2.12,4
 3. Petter Solberg    Ford       +3.19,2
 4. Mikko Hirvonen    Citroen    +3.43,0
 5. Jevgeni Novikov   Ford       +4.28,2
 6. Francois Delecour Ford       +6.39,1
 7. Pierre Campana    Mini       +7.45,1
 8. Ott Tänak         Ford       +8.44,8
 9. PG. Andersson     Proton    +13.20,8
10. Armindo Araujo    Mini      +14.40,7

Erikoiskokeen 13 nopeimmat:

 1. Mikko Hirvonen    Citroen    17.08,7
 2. Sebastien Loeb    Citroen       +2,9
 3. Jevgeni Novikov   Ford          +5,4
 4. Dani Sordo        Mini          +6,3
 5. Petter Solberg    Ford         +15,5
 6. Francois Delecour Ford         +22,1
 7. Pierre Campana    Mini         +23,3
 8. Armindo Araujo    Mini         +26,9
 9. Ott Tänak         Ford         +29,8
10. Martin Prokop     Ford         +35,1

Rallin ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Ke 18.1.
10.03 EK1: Le Moulinon-Antraigues 1 (36,87 km)
11.21 EK2: Burzet-St. Martial 1 (30,48 km)
15.21 EK3: Le Moulinon-Antraigues 2 (36,87 km)
16.39 EK4: Burzet-St. Martial 2 (30,48 km)

To 19.1.
10.33 EK5: Labatie d'Andaure-Lalouvesc 1 (19,00 km)
11.14 EK6: St Bonnet-St Julien Molhesabate-St Bonnet 1 (25,22 km)
12.37 EK7: Lamastre-Gilhoc-Alboussiere 1 (21,66 km)
15.50 EK8: Labatie d'Andaure-Lalouvesc 2 (19,00 km)
16.31 EK9: St Bonnet-St Julien Molhesabate-St Bonnet 2 (25,22 km)
17.54 EK10: Lamastre-Gilhoc-Alboussiere 2 (21,66 km)

Pe 20.1.
11.02 EK11: St Jean en Royans-Font d'Urle (23,28 km)
11.43 EK12 Cimetière de Vassieux-Col de Gaudissart (24,13 km)
16.11 EK13: Montauban S/ Ouveze-Eygalayes (29,89 km)

La 21.1.
16.11 EK14: Moulinet-La Bollene Vesubie 1 (23,41 km)
16.54 EK15: Lantosque-Luceram 1 (18,81 km)
20.34 EK16: Moulinet-La Bollene Vesubie 2 (23,41 km)
21.17 EK17: Lantosque-Luceram 2 (18,81 km)

Su 22.1.
11.11 EK18: Ste Agnes-Col de la Madone (5,16 km) Power Stage

Tero Koivula

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd