Mainos

EK12: Hirvosen taktiikka onnistui täydellisesti!

Julkaistu 20.01.2012 12:14 (päivitetty 12:47)
EK12: Hirvosen taktiikka onnistui täydellisesti!

Mikko Hirvonen.


Mikko Hirvonen teki Citroen-uransa ensimmäisen pohja-ajan Monte Carlon MM-rallin 12. erikoiskokeella.

Hirvonen paukutti perjantain toisella erikoiskokeella pohja-ajan. Samalla Hirvonen parantelee asetelmiaan. 12. erikoiskokeen jälkeen hän on kisassa neljäntenä.

Hirvonen oli ottanut jäiseen keliin sopivan rengastuksen: alla oli neljä nastarengasta.

- Meillä oli ehdottomasti oikea rengasvalinta. Oli todella liukasta, Hirvonen totesi ralliradiolle erikoiskokeen jälkeen.

Hirvonen kärsi rengasvalinnastaan hieman edellisellä, päivän urakan avanneella 11. erikoiskokeella, mutta tuoreimmalla erikoiskokeella hän otti menetyksen takaisin korkojen kera.

"Taisto päällä"

Monet muut kuljettajat olivat matkassa nastattomilla renkailla. Hirvosen tuloslistalla ohittama venäläinen Jevgeni Novikov jäi suomalaisen ajasta peräti 46,1 sekuntia.

- Tilannetta täytyi käyttää hyväksi. Taisto on päällä, Hirvonen huikkasi.

Hirvonen on nyt reilun puolen minuutin päässä kolmantana ajavasta Ford-tallin norjalaisesta Petter Solbergista. Solberg jäi Hirvosen pohja-ajalle lähes kaksi minuuttia.

- Ajoin melkein ulos. Tiellä oli mustaa jäätä ja kaikkea. Tämä on uskomatonta ja paljon pahempaa kuin odotin, Solberg manasi erikoiskokeen maalissa.

Perjantaina ajetaan vielä yksi erikoiskoe kello 16.11. alkaen. Kilpailu päättyy sunnuntaina.

Rallin tv-lähetysajat

Monte Carlon MM-ralli, tilanne EK12/18:

 1. Sebastien Loeb    Citroen  3.14.13,6
 2. Dani Sordo        Mini       +2.09,0
 3. Petter Solberg    Ford       +3.09,6
 4. Mikko Hirvonen    Citroen    +3.45,9
 5. Jevgeni Novikov   Ford       +4.25,7
 6. Francois Delecour Ford       +6.19,9
 7. Pierre Campana    Mini       +7.24,7
 8. Ott Tänak         Ford       +8.17,9
 9. PG. Andersson     Proton    +12.15,0
10. Kevin Abbring     Skoda     +13.59,6

Erikoiskokeen 12 nopeimmat:

 1. Mikko Hirvonen    Citroen    15.47,7
 2. Sebastien Loeb    Citroen       +3,7
 3. Pierre Campana    Mini         +17,4
 4. Dani Sordo        Mini         +39,0
 5. Jevgeni Novikov   Ford         +46,1
 6. Martin Prokop     Ford       +1.00,3
 7. Francois Delecour Ford       +1.17,1
 8. Ott Tänak         Ford       +1.26,5
 9. Armindo Araujo    Mini       +1.33,4
10. PG. Andersson     Proton     +1.38,1
...
xx. Petter Solberg    Ford       +1.49,1

Rallin ek-aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Ke 18.1.
10.03 EK1: Le Moulinon-Antraigues 1 (36,87 km)
11.21 EK2: Burzet-St. Martial 1 (30,48 km)
15.21 EK3: Le Moulinon-Antraigues 2 (36,87 km)
16.39 EK4: Burzet-St. Martial 2 (30,48 km)

To 19.1.
10.33 EK5: Labatie d'Andaure-Lalouvesc 1 (19,00 km)
11.14 EK6: St Bonnet-St Julien Molhesabate-St Bonnet 1 (25,22 km)
12.37 EK7: Lamastre-Gilhoc-Alboussiere 1 (21,66 km)
15.50 EK8: Labatie d'Andaure-Lalouvesc 2 (19,00 km)
16.31 EK9: St Bonnet-St Julien Molhesabate-St Bonnet 2 (25,22 km)
17.54 EK10: Lamastre-Gilhoc-Alboussiere 2 (21,66 km)

Pe 20.1.
11.02 EK11: St Jean en Royans-Font d'Urle (23,28 km)
11.43 EK12 Cimetière de Vassieux-Col de Gaudissart (24,13 km)
16.11 EK13: Montauban S/ Ouveze-Eygalayes (29,89 km)

La 21.1.
16.11 EK14: Moulinet-La Bollene Vesubie 1 (23,41 km)
16.54 EK15: Lantosque-Luceram 1 (18,81 km)
20.34 EK16: Moulinet-La Bollene Vesubie 2 (23,41 km)
21.17 EK17: Lantosque-Luceram 2 (18,81 km)

Su 22.1.
11.11 EK18: Ste Agnes-Col de la Madone (5,16 km) Power Stage

Tero Koivula

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd