Mainos

Tuomisen analyysi: Etuautot arvossaan

19.01.2012 21:12
Tuomisen analyysi: Etuautot arvossaan

Sebastien Loeb.


Monten Carlon iltapäivä ei juurikaan muuttanut asetelmia kisan kärjessä.

Loebin varmuutta täytyy ihailla, vaikka se lajin kannalta aina pikkaisen kirpaiseekin. Loeb on kuitenkin nopein ja siten ansainnut ehdottomasti paikkansa jälleen kisan kärjessä. Tänään rengasvalinnatkin osuivat ja toki kelikin oli helpompi valinnoille.

Riskejä sen suhteen ei tarvinnut ottaa. Aamupäivällä erikoiskokeilla oli vielä jäätä, mutta iltapäivällä valtaosa jäästä oli sulanut Monten tapaan pois. Tämä asettaa monesti etuautot inhottavaan tilanteeseen, kun ne lähtevät tekemään iltapäivän lenkin heti viimeisen aamupäivän kisa-auton jälkeen ja silloin keli voi vielä olla liukas. Siitä menee vielä pari kolmekin tuntia ennen ensimmäisen kilpailijan esiintymistä erikoiskokeella.

Aika paljon niitä aamupäivän jäämerkintöjä sieltä siivotaan, mutta sinne saattaa jäädä paljon sellaisia, mitkä sitten tosiaan sulavat pois ennen suoritusta. Tämä on kaikista inhottavin tilanne. Tulee jarruteltua liikaa ja toisaalta jos ottaa riskin, niin juuri siinä paikassa sitä jäätä voi sitten vielä olla. Sellaisiin paikkoihin joissa jäätä saattaa vielä olla merkitään vihkoon termi "jäätä ehkä tai liukas ehkä". Tämän vuoksi etuautoryhmät ovat kultaakin arvokkaampia ja heitä todella arvostetaan kulissien takana. Kokenut taitaja osaa haistella paikat täsmälleen oikein ja jättää tarvittavat merkit ja poistaa tarpeettomat. Tietysti kokenut kisakuljettaja osaa myös pelata silmällä ja tietää paikat joissa jäätä vielä voi olla.

Ylistin Sebastien Ogieria vielä muutama tunti sitten ja sen jälkeen ranskalainen päätti tehdä niin kutsutun oman ratkaisun. Ogier on äärimmäisen nopea, mutta myös ulosajoille altis kuljettaja. Viime vuonna Ogier olisi ilman omia ratkaisujaan taistellut vahvasti jopa mestaruudesta. Jostain osui muuten silmiini, että Ogier ajaisi kaksivetoisella autolla. No ei sentään edes Ogier ole niin taitava ratinkääntäjä, että liukastelisi etuvedolla sellaisia aikoja nelareiden seassa. Toki superi vetää kaikilla pyörillä, mutta ahdin puuttuu pellin alta. Kuten mainitsin edellisessä stoorissa, niin superilla voi yltää ajoittain huikeisiin suorituksiin Monten pätkillä.

Se kuitenkin edellyttää vaikeita ja liukkaita olosuhteita. Nyt kun iltapäivällä oli kuivaa, niin Ogier jäi odotetusti WRC-autojen vauhdista. Ja lopuksi taas ylistys, joka ei toivottavasti aiheuta ulosajoa. Tämä on näemmä ollut trendi tässä kisassa. Ylistän nyt vanha herra Delecouria. Päivän viimeisen erikoiskokeen aika on taas todella kova ja kokonaistilanteessa Mikon ja Delecourin ero on jotakuinkin sama kuin kärjessä olevan Loebin ja Petterin.

MTV3

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd