Mainos

Latvalalle tuli black out

18.01.2012 19:31
Latvalalle tuli black out

Jari-Matti Latvala.


Jari-Matti Latvalan pettymyksellä ei ollut rajoja, kun hän taivalsi jalkaisin kartturinsa Miikka Anttilan kanssa kohti Monte Carlo -rallin neljännen erikoiskokeen maalia.

Kilpailu oli päättynyt hieman aiemmin ulosajoon kilpailun johdosta.

- Aivan älytön polte ja pettymys kaivaa sisuksia, Latvala purki tuntojaan pala kurkussa.

Latvala nousi kilpailun johtoon toisen erikoiskokeen hulppealla pohja-ajalla. Kun sama Burzetin nopea ja mutkainen pikataival ajettiin uudestaan keskiviikon viimeisenä erikoiskokeena, Latvalan tarkkaavaisuus petti hetkeksi.

- Tuli vain sellainen black out. Jäin jotenkin tuijottamaan tien pinnassa olevaa jäätä, enkä kuunnellut nuottia, Latvala muisteli oikealle kääntyvää hitaahkoa mutkaa, joka kiristyi lopussa.

Latvala ehti reagoida, kun auto lähti luistoon, mutta siitä ei enää ollut apua.

- Katsoin, että otan tien penkasta tukea, mutta penkan reuna oli niin matala, että auto vain kiepahti penkan yli ja putosi neljän metrin matkan alaspäin, Latvala muisteli.

- Vaikka perä meni ruttuun penkkaan osuessaan, auto olisi voinut olla hyvinkin ajokunnossa, mutta eihän sitä saanut sieltä millään pois.

Väärät renkaat

Latvalan ulosajon jälkeen ralliin johtoon noussut Sebastien Loeb arveli, että Latvala oli liikkeessä väärillä renkailla.

Kun Latvala ajoi samaisella Burzetin pikataipaleella aiemmin pohja-ajan, hänellä oli edessä ja takana yksi nastarengas ja loput kaksi rengasta olivat erittäin pehmeitä kuivankelin renkaita, eli sliksejä. Ulosajaessaan Latvalalla oli samaan tapaan kaksi nastarengasta, mutta kaksi sliksiä olivat keskikovaa seosta.

- Superpehmeä olisi varmaan ollut oikea valinta, mutta kun niitä oli kaikkiaan vain kolme settiä koko kilpailua varten. Niitä käytettiin jo toisella erikoiskokeella, ja kun kilpailua oli jäljellä kolme pitkää päivää, ei niitä kaikkia oikein voinut tässä vaiheessa käyttää, Latvala perusteli rengasvalintaa.

Latvalan mukaan ulosajo ei johtunut siitä, että hän olisi ajanut ylikovaa paikatakseen sitä, etteivät renkaat olleet aivan parhaat mahdolliset.

- Laskin jo etukäteen, että tässä voidaan hävitä sellainen 20-30 sekuntia, mutta erikoiskoe tuli silti ajollisesti ihan tasaisesti. Siellä ei ollut mitään tilanteita, Latvala muisteli.

- Se vaan oli alokasmainen virhe. Jäin vain katsomaan sitä jäätä.

Ruotsiin 25 pisteen takaa

Monte Carlo -rallin erikoisuus on, ettei kilpailua voi jatkaa seuravana päivänä niin sanotun superrallisäännön perusteella. Latvalalle se on ankara isku.

Häneltä jäi ajamatta vain yksi erikoiskoe keskiviikkona. Siitä hän olisi saanut superrallisäännön käytössä ollessa viiden minuutin aikasakon jatkaessaan matkaa seuraavana päivänä. Nyt Latvala siirtyy Monte Carlo -rallissa katsojien joukkoon ja jää tyystin ilman MM-pisteitä.

- Eihän se maailma tähän kaadu, mutta Ruotsin ralliin lähdetään 25 pisteen takamatkalta. Se tässä eniten harmittaa, että nyt olisi ollut hyvät edellytykset ajaa tulosta, kun auto oli hyvä ja kilpailun eteen oli tehty niin paljon töitä, Latvala sanoo.

- Ainoa mitä puuttui, oli kokemusta lumella ajosta, kun testeissä ei lunta ollut.

Hirvonen ajoi jarrulevyn kappaleiksi

Tuomisen analyysi: Joko taas?

EK4: Latvala keskeytti ulosajoon

Latvalan turman syy selvisi

Hirvosen ongelmien syy selvisi

Hirvonen: Uuden morsiamen koskettelua

Ford-pomo: Latvala moitti itseään

MTV3-STT

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd