Mainos

Latvalan lupaava kauden avaus jäi torsoksi

Julkaistu 18.01.2012 17:40 (päivitetty 18:03)
Latvalan lupaava kauden avaus jäi torsoksi

Jari-Matti Latvala.


Jari-Matti Latvalan MM-rallikauden avaus päättyi lyhyeen.

Latvala väläytti jälleen hyvää vauhtiaan MM-rallikauden avanneessa Monte Carlon osakilpailussa. Hän johti kilpailua kahden erikoiskokeen ajan, kunnes joutui keskeyttämään kisan neljännellä erikoiskokeella sattuneen ulosajon myötä.

Latvala lähti kisaan pienellä rengasriskillä: hän otti alle osin superpehmeät renkaat. Ne eivät toimineet parhaalla mahdollisella tavalla kisan avanneella erikoiskokeella, mutta toinen erikoiskoe ajettiin lumisissa olosuhteissa - ja tuolloin Latvalan rengaskikka tuotti tulosta.

Toisella erikoiskokeella Latvala nousi onnistuneen rengastuksensa myötä kisan kärkeen puolen minuutin karkumatkalle toiseksi pudonneeseen Sebastien Loebiin verrattuna.

Kolmatta erikoiskoetta edeltäneellä huoltotauolla Latvala iloitsi auton olevan hyvässä iskussa. Riemua ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan pitkään, sillä neljännellä erikoiskokeella Latvala lipsautti autonsa rajusti ulos tieltä.

Tietojen mukaan Latvalan auto oli pyörähtänyt ulosajossa katon kautta ympäri. Autokunnan miehistö selvisi rytäkästä säikähdyksellä, mutta kisan jatkaminen ei ollut mahdollista.

Latvalan harmiksi Monte Carlossa ei ole käytössä superrallisääntöä, joten keskeytys tietää samalla hänen kisansa päättymistä.

Rallin tv-lähetysajat

Lue myös:

EK4: Latvala keskeytti ulosajoon

Hirvosen ongelmien syy selvisi

Tero Koivula

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd