Mainos

Loeb voitti Espanjassa – Hirvosen mestaruustaisto jatkuu

Julkaistu 23.10.2011 15:49 (päivitetty 16:56)
Loeb voitti Espanjassa – Hirvosen mestaruustaisto jatkuu

Sebastien Loeb.


Ranskan Sebastien Loeb nappasi voiton viikonloppuna kisatusta Espanjan MM-rallista.

Loebille voitto on seitsemäs peräkkäinen Katalonian maisemista ja viides tällä kaudella.

Mikko Hivonen sijoittui lopputuloksissa toiseksi. Hirvonen lähtee kauden viimeiseen osakilpailuun kahdeksan MM-pistettä Loebiä perässä.

- No ainakin mestaruustoiveet ovat hengissä, Hirvonen jatkoi.

Hirvonen jäi pisteittä kisan päättäneeltä Power Stagelta, koska muuttuneet sääolosuhteet pääsivät yllättämään suomalaisen.

- Emme odottaneet sadetta Power Stagelle. Meillä oli kovat pyörät alla, Hirvonen totesi.

Minit nopeita Power Stagella

Loeb oli Power Stagella kolmanneksi nopein. Siitä hän kuittasi yhden lisäpisteen. Ranskalaista nopeammin päätösetapin suorittivat Mini-kuskit Kris Meeke ja Dani Sordo, jotka olivat rengasvalinnoillaan valmistautuneet sateeseen.

Perjantaina kisan kärkipaikalla hetken ajanut Jari-Matti Latvala oli lopulta kolmas päästettyään Hirvosen tuloslistalla edelleen. Latvala nappasi kisan lopussa tahallaan kahden minuutin aikasakon.

- Putosin kisan voittotaistosta perjantaina pimeällä erikoiskokeella sattuneeseen spinnaukseen, Latvala sanoi.

- Pitää olla tyytyväinen siihen, että sain ajettua urani parasta ajoa asfalttilla, hän jatkoi.

Juho Hänninen varmisti SWRC-luokan mestaruuden. Hänninen ei jättänyt luokan päätöskisassa mitään sattuman varaan, vaan hän oli kisan paras SWRC-kuskeista.

Kimi Räikkösen kisa päättyi perjantaina teknisiin ongelmiin.

Rallin MM-sarja huipentuu kolmen viikon päästä Walesin sorateillä.

Lue myös:

Hänninen voitti SWRC-maailmanmestaruuden

Citroenin merkkimestaruus varmistui

Rallin seuranta MTV3 Tulospalvelussa!

Rallivideot Katsomossa | TV-lähetysajat

Espanjan MM-ralli, tulokset (EK18/18):

 1. Sebastien Loeb    Citroen  4.05,39,3
 2. Mikko Hirvonen    Ford       +2.06,9
 3. J-M.Latvala       Ford       +2.32,4
 4. Dani Sordo        Mini       +3.24,1
 5. Kris Meeke        Mini       +5.15,0
 6. Mads Östberg      Ford       +5.54,2
 7. Jevgeni Novikov   Citroen    +9.31,8 
 8. Henning Solberg   Ford       +9.40,1 
 9. Dennis Kuipers    Ford      +11.13,8
10. Juho Hänninen     Skoda/S2  +13.49,2 

Erikoiskokeen 18 nopeimmat:

 1. Kris Meeke        Mini        2.45,7 (3 MM-pistettä)
 2. Dani Sordo        Mini          +0,2 (2)
 3. Sebastien Loeb    Citroen       +4,9 (1)
 4. Daniel Oliveria   Mini          +8,0
 5. Juho Hänninen     Skoda/S2      +8,9
 6. Mikko Hirvonen    Ford         +10,7
 7. P. Van Merksteijn Citroen      +11,2 
 8. Mads Östberg      Ford         +11,5
 9. J-M.Latvala       Ford         +12,4

Kuljettajien MM-pisteet 12/13-osakilpailun jälkeen:

 1. Sebastien Loeb       FRA  222
 2. Mikko Hirvonen       FIN  214
 3. Sebastien Ogier      FRA  193
 4. Jari-Matti Latvala   FIN  146
 5. Petter Solberg       NOR  110
 6. Mads Östberg         NOR   70
 7. Daniel Sordo         ESP   57
 8. Matthew Wilson       GBR   53
 9. Henning Solberg      NOR   44
10. Kimi Räikkönen       FIN   34

Valmistajien MM-sarjan tilanne (12/13):

 1. Citroen Total WRT          397
 2. Ford Abu Dhabi WRT         351
 3. M-Sport Stobart Ford       145
 4. Petter Solberg              98
 5. FERM Power Tools            44
 6. Team Abu Dhabi              42
 7. Munchi's Ford               38
 8. Monster Ford                19
 9. Van Merksteijn Motorsport   12

Kimi Räikkösen Ice 1 Racing on suljettu
valmistajien MM-sarjasta.

Kilpailun erikoiskokeet (ajat Suomen aikaa):

Perjantai 21.10. (soralla ja asfaltilla)
9.43 EK1: Pessels 1 (25,74 km, sora)
10.51 EK2: Terra Alta 1 (35,94 km, sora+asfaltti)
12.29 EK3: Les Garrigues 1 (18,50 km, sora+asfaltti)
Huoltotauko (30 min).
17.42 EK4: Pessels 2 (25,74 km, sora)
18.50 EK5: Terra Alta 2 (35,94 km, sora+asfaltti)
20.28 EK6: Les Garrigues 2 (18,50 km, sora+asfaltti)

Lauantai 22.10. (kokonaan asfaltilla)
10.40 EK7: El Priorat 1 (45,97 km)
12.08 EK8: Riba-roja d'Ebre 1 (12,27 km)
12.33 EK9: Punta de les Torres 1 (13,53 km)
Huoltotauko (30 min).
15.48 EK10: El Priorat 2 (45,97 km)
17.16 EK11: Riba-roja d'Ebre 2 (12,27 km)
17.41 EK12: Punta de les Torres 2 (13,53 km)

Sunnuntai 23.10. (kokonaan asfaltilla)
8.02 EK13: Santa Marina 1 (26,51 km)
9.22 EK14: La Mussara 1 (20,48 km)
10.12 EK15: Coll de la Teixeta 1 (4,32 km)
Huoltotauko (30 min).
12.39 EK16: Santa Marina 2 (26,51 km)
13.59 EK17: La Mussara 2 (20,48 km)
15.11 EK18: Coll de la Teixeta 2 (4,32 km) *POWER STAGE*

Tero Koivula

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd