|
|
Sebastien Loeb varmisti ralliautoilun seitsemännen peräkkäisen maailmanmestaruutensa voittamalla viikonloppuna kisatun Ranskan MM-osakilpailun. Uransa 60. voiton ansiosta 36-vuotias Loeb karkasi MM-pisteissä tavoittamattomaan johtoon, vaikka kaudesta on vielä kaksi kilpailua ajamatta. - On erittäin hieno tunne varmistaa mestaruus täällä Haguenaussa, Loeb sanoi ja viittasi kotikaupunkiinsa, jossa kisan päätöserikoiskoe ajettiin. Kaikki Loebin mestaruudet ovat tulleet saman kakkoskuljettajan, monacolaisen Daniel Elenan kanssa. Suomalaiset vaisujaLoeb johti kotikisaansa lähdöstä maaliin, eikä muut kilpailijat pystyneet kunnolla haastamaan ranskalaismestaria. Lopputuloksissa toiseksi sijoittunut espanjalainen Citroen-tallikaveri Dani Sordo jäi Loebistä yli puoli minuuttia. Norjan Petter Solberg nousi kolmannelle palkintokorokkeelle. Suomalaisittain kisa sujui vaisusti. Jari-Matti Latvala jäi harmittavasti palkintosijojen ulkopuolelle neljänneksi ja Mikko Hirvoselle kisa toi viidennen sijan. Kimi Räikkösen kilpailu päättyi lauantaina kahden ulosajon jälkeen keskeytykseen. Rallin MM-kausi jatkuu kuun lopussa Espanjassa. Kauden päätösosakilpailu kaasutellaan Walesissa marraskuun puolivälissä.
Lue myös:
Tulosseuranta | Rallivideot Katsomo.fissä | TV-lähetysajat Ranskan MM-ralli, lopputulokset (EK 20/20):1. Sebastien Loeb Citroen 3.05.49,3 2. Dani Sordo Citroen +35,7 3. Petter Solberg Citroen +1.16,8 4. J-M. Latvala Ford +1.29,3 5. Mikko Hirvonen Ford +3.43,8 6. Sebastien Ogier Citroen +11.55,9 7. Federico Villagra Ford +14.15,4 8. Matthew Wilson Ford +14.26,9 9. Henning Solberg Ford +16.48,9 10. Patrik Sandell Skoda +17.12,3 11. Jari Ketomaa Ford +19.08,3 Erikoiskokeen 20 nopeimmat:1. J-M. Latvala Ford 3.12,3 2. Mikko Hirvonen Ford +1,3 3. Petter Solberg Citroen +1,7 4. Dani Sordo Citroen +2,3 5. Sebastien Ogier Citroen +2,4 6. Yvan Muller Citroen +4,0 7. Matthew Wilson Ford +4,3 8. Sebastien Loeb Citroen +4,4 9. Khalid Al-Qassimi Ford +6,7 10. Eyvind Brynildsen Skoda +6,8 Kuljettajien MM-sarjan tilanne (11/13 osakilpailua): 1. Sebastien Loeb Citroen 226 * 2. Sebastien Ogier Citroen 166 3. J-M Latvala Ford 144 4. Petter Solberg Citroen 133 5. Dani Sordo Citroen 125 6. Mikko Hirvonen Ford 104 7. Matthew Wilson Ford 60 8. Federico Villagra Ford 36 9. Henning Solberg Ford 33 10. Kimi Räikkönen Citroen 21 * = varmistanut mestaruuden Valmistajien MM-sarjan tilanne (11/13 kilpailua): 1. Citroen Total WRT 388 2. BP Ford Abu Dhabi WRT 277 3. Citroen Junior Team 193 4. Stobart-Ford 140 5. Munchi's Ford 54 Eniten rallimestaruuksia:Sebastien Loeb FRA 7 (2004-10) Tommi Mäkinen FIN 4 (1996-99) Juha Kankkunen FIN 4 (1986-87, -91, -93) Marcus Grönholm FIN 2 (2000, -02) Miki Biasion ITA 2 (1988-89) Walter Röhrl GER 2 (1980, -82) Carlos Sainz ESP 2 (1990, -92) Kilpailun erikoiskokeet (ajat Suomen aikaa):
Perjantai 1.10.
Lauantai 2.10.
Sunnuntai 3.10.
MTV3 - Tero Koivula KAIKKI URHEILULÄHETYKSET
Kommentit
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Rangaistus vei paalupaikan Schumacherilta
Rosberg harjoituskärki, Massa heräilee
Pitkämäki kiskaisi kauden parhaansa
Bottas joutui muotinäytökseen - "ei ihan minun juttuni"
EK11: Latvala teki kovan pohja-ajan
New Jersey NHL:n loppuotteluihin
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Lex Hollo: Helppoa ei ole edes Usain Boltilla
Porttila: Mitä tapahtui Tero Pitkämäelle?
Rädyn rykäisy: Mihin romahti tulostaso?
Hockey Knights: Pidetään pronssipelistä kiinni
F1 Salon silmin: Kimistä kuudes voittaja
Rankkipotku: Tässä on Valioliigan All Stars -joukkue
Kyllä
58.94 % (1239 kpl)
Ei
41.06 % (863 kpl)
MM-pistetilanne 2012:
|
Sebastien Loeb |
91 | |
|
Petter Solberg |
73 | |
|
Mikko Hirvonen |
70 | |
|
Mads Östberg |
69 | |
|
Jevgeni Novikov |
43 | |
|
Jari-Matti Latvala |
28 |
| La 26.05. 08:45-09:10 (u) | MM-ralli: Kreikka | |
| La 26.05. 18:30-19:00 | MM-ralli: Kreikka | |
| La 26.05. 22:30-22:40 | MM-ralli: Kreikka - RalliExtra | |
| La 26.05. 23:05-23:35 | MM-ralli: Kreikka | |
| Su 27.05. 02:45-03:15 | MM-ralli: Kreikka | |
| Su 27.05. 09:20-09:50 (u) | MM-ralli: Kreikka | |
| Su 27.05. 19:20-19:30 | MM-ralli: Kreikka - RalliExtra | |
| Su 27.05. 19:30-20:00 | MM-ralli: Kreikka | |
| Su 27.05. 22:30-23:00 | MM-ralli: Kreikka | |
| Ma 28.05. 02:15-02:45 | MM-ralli: Kreikka | |
| Ma 28.05. 20:00-21:00 | MM-ralli: Kreikka |
![]() |
Täällä Mikko Hirvonen työskenteli 2009.
Katso ainutlaatuinen panoraamaesittely Fordin WRC-ralliautosta!
![]() |
Älä jää uutispimentoon ollessasi poissa koneeltasi. Mobiilisivuilta löydät tuoreimmat uutiset, tulokset, MM-pistetilanteen, tv-lähetysajat ja paljon muuta. Lue lisää!
F1
Schumacher vakuuttaa: Voitan kisan!
Tallipäällikkö liikuttui - kyynel Schumin kärkisijalle
Rangaistus vei paalupaikan Schumacherilta
RALLI
EK15: Latvalan auto vaurioitui rengasrikossa
JÄÄKIEKKO
Barkov varattiin kakkosena KHL-draftissa
Calgaryssä isojen päätösten aika - lähtevätkö huippunimet?
Yzerman etsii Hall of Fame -veskaria
HIIHTOLAJIT
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
Lehti uskoo Palanderin uran olevan ohi
Palanderin kohtalo ihmetyttää – "Tässä on kaksi vaihtoehtoa"
MUUT LAJIT
Olli Tuominen historialliseen EM-kultaan!
Tahkon puheenjohtaja: Hirveä järkytys
Viikonlopun superpesisottelut peruttu
FUTIS
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
Paatelaisella odotuksia Furuholmilta ja Uroselta
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
Fifa kokeilee maaotteluloukkaantumisten korvaamista seuroille
![]() |
![]() |