Mainos

Hirvonen iloitsi paluustaan kärkitaistoon MTV3 Katsomo

Julkaistu 10.09.2010 15:38 (päivitetty 15:40)
Hirvonen iloitsi paluustaan kärkitaistoon

Kaksi edellistä MM-osakilpailua keskeyttänyt Mikko Hirvonen on tyytyväinen suoritukseensa Japanin MM-rallin avauspäivänä.

- Viime aikoina minulla on ollut hankalia ralleja, joten kärkitaistoon palaaminen tuntuu hyvältä, Hirvonen totesi.

Kymmenen erikoiskokeen jälkeen kilpailussa toisena oleva Hirvonen iloitsee taistellessaan jälleen kisan voitosta. Päivän kahdella viimeisellä pitkällä erikoiskokeella pohja-ajan tykittäneen Hirvosen mukaan hänen suunnitelmansa oli nostaa tasoa päivän edetessä.

- Aamun erikoiskokeilla tien pinta oli paikoin erittäin pehmeää ja toisaalla oli aika liukasta. Pehmeillä osilla tuntui, kun auto olisi vajonnut hiekkaan eikä kulkenut mihinkään. Olisi ollut hullua ajaa täysillä iltapäivän syvissä urissa, Hirvonen totesi.

Lauantaille Hirvonen povaa kovaa taistoa palkintosijoista.

- Lauantain etapit ovat pitkälti samanlaisia. Ensimmäisillä autoilla tulee olemaan hankaluuksia, mutta toinen ajovuoro ei tänään osoittautunut huonoksi. Olen huomenna toisena autona, joten saa nähdä mitä se käytännössä vaikuttaa. Olen varma, että takana tulevat kaverit hyökkäävät huomenna, Hirvonen pohdiskeli.

Lue myös:
Hirvonen huippuasetelmissa avauspäivän jälkeen

(MTV3)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd