Mainos

Hänninen dramaattisten vaiheiden jälkeen toiseksi

29.08.2010 18:42
Hänninen dramaattisten vaiheiden jälkeen toiseksi

Rallin IRC-sarjan Tshekin osakilpailu Barum-ralli tarjosi draamaa loppuun asti, kun rallin neljän viimeisen EK:n aikana kärkipaikka vaihtui ulosajojen myötä kolmeen eri otteeseen.

Skodan suomalaiskaksikko Juho Hänninen ja Mikko Markkula nousi sateen kastelemilla asfalttiteillä lopulta toiseksi kun kilpailun voiton vei Belgian Skoda-kuljettaja Freddy Loix.

Tapahtumat saivat alkunsa rallin neljänneksi viimeisellä EK:lla, jossa kilpailua jo 26 sekunnin erolla johtanut Tshekin Jan Kopecky ajoi ulos ja keskeytti. Johtoon nousi Citroën-rallitallin ranskalainen testikuljettaja Bryan Bouffier, jonka Loix kuitenkin ohitti toiseksi viimeisellä EK:lla. Bouffierin pinna ei ohitusta kestänyt, sillä ranskalaiskuljettaja ajoi vielä viimeisellä EK:lla ulos ja keskeytti.

- Olipa ralli. Otimme neljän viimeisen EK:n lenkille tietoisen riskin. Kun muut starttasivat matkaan kuivan kelin renkailla niin otimme riskin ja uskoimme, että sataa, siksi valitsimme alle välikelin renkaat ja ainoastaan yhden vararenkaan.

- Epäonneksemme sadetta ei tullut. Jakson toisella EK:lla meiltä meni vielä rengas puhki, joten se ainoa vararengas oli otettava heti käyttöön ja kaksi viimeistä pätkää oli siten ajettava kieli keskellä suuta kohti maalia, Hänninen kertoi.

Barum-rallin toinen sija vankisti suomalaiskuljettajan johtoa IRC-sarjassa entisestään. Kun kolme osakilpailu on ajamatta, kolmikko Jan Kopecky, Freddy Loix ja Kris Meeke omaa enää teoreettisen mahdollisuuden mestaruuteen. Heistä Kopeckyn pitää voittaa vähintään kahdesti, muiden loput kolme rallia.

- Pistetilanne on mestaruuden kannalta ihan hyvä. Kopeckyyn on nyt eroa yhdeksän pistettä. San Remo on vaikea ralli, jossa paikkakuntalaiset ajavat perinteisesti kovaa. Rallin voitto voi hyvinkin mennä sarjan ulkopuoliselle autokunnalle ja se sopii kyllä minulle, Hänninen hymyili maalissa.

Rallin IRC-sarja jatkuu 23.-25. syyskuuta Italian perinteisellä San Remon rallilla. Sarjasta on ajamatta vielä kolme osakilpailua.

Lopputulokset, IRC Barum-ralli, Tshekki:

1. Freddy Loix - Frederic Miclotte (BEL) Skoda  2.31.31,0
2. Juho Hänninen - Mikko Markkula  (FIN) Skoda   +   25,0
3. Pavel Valousek – Hruda Zdenek   (CZE) Skoda   + 1.20,2
4. Kris Meeke – Paul Nagle         (GBR) Peugeot + 1.57,6
5. Andreas Mikkelsen – Ola Floene  (NOR) Ford    + 2.33,9

IRC-pistetilanne 9/12 osakilpailua:

1. Juho Hänninen   (FIN) 56
2. Jan Kopecky     (CZE) 47
3. Bruno Magalhaes (POR) 30
4. Kris Meeke      (GBR) 28
5. Guy Wilks       (GBR) 27

(MTV3)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd