Mainos

Rallilupauksen MM-debyytti päättyi keskeytykseen

01.08.2010 13:03
Rallilupauksen MM-debyytti päättyi keskeytykseen

Mikko Pajusen uran ensimmäinen MM-ralli päättyi keskeytykseen. Kotikilpailussaan Jyväskylässä Citroën C2 –autolla ajanut Pajunen sai nimensä kolme kertaa luokkansa (A6) erikoiskokeen pohja-aikakohtaan, mutta valitettavasti laukka loppui viimeisen ajopäivän alussa tekniseen vikaan.

- Olipa aikamoinen kokemus tämä ensimmäinen MM-ralli. Paljon oli hyvääkin, mutta kaiken kaikkiaan taisi olla urani vaikein kisa. Tietysti nuo pohja-ajat ovat kovia juttuja, ja osoittavat, että vauhti riittää. Muuten otti kyllä aika koville, Pajunen mietti.

Pajusen ja kartanlukija Jukka Jämsenin kilpailu päättyi lopulta Väärinmajan erikoiskokeella lauantaina. Sitä ennen kaksikko oli perjantai-iltapäivän pohjien voimin kirinyt luokassaan jo kolmanneksi. Aikahukkaa oli tullut heti kilpailun alussa erilaisten ongelmien vuoksi.

- Jukojärvellä pamahti kuskin puolen eturengas ja se piti vaihtaa erikoiskokeella. Pian sen jälkeen jämähti ohjaustehostin, Pajunen kertasi lähes neljän minuutin aikatappiotaan.

Pajunen sai ajettua etuvetoisen Citroëninsa huoltoon. Huollossa tiimi paiski kiireellä hommia, ja onnistui saamaan kuskin takaisin reitille.

- Huomattiin, että ohjaustehostimen sulake ylikuumeni, ja siksi se jumitti. Lisäksi huolto vaihtoi hammastangon. Ratti jäi vähän vinoon, mutta yritettiin silti työntää. Hyvin se menikin. Lauantaina sitten aamun toisella erikoiskokeella moottori meni mykäksi. Ensimmäinen jarrutus erikoiskokeen lähdöstä, ja siihen hyytyi. Kaasuläppävika, Pajunen selvitti keskeytyksen syytä.

- Ei oikein tullut sellaista kunnon kilvanajoa. Kaikkea ylimääräistä oli ympärillä koko ajan. Taisi olla niin, että auto päätti silloin 500 metriä ensimmäisen erikoiskokeen lähdöstä, kun tehostin jumitti ensimmäisen kerran, että Pajusen poikaa en maaliin vie, jyväskyläläinen pohti.

Britannian rallisarjassa aurinko sen sijaan hymyilee. Kolme luokkavoittoa ajanut ja Suzuki Cupin voiton varmistanut kuski kilpailee seuraavaksi sarjan viidennessä osakilpailussa Pohjois-Irlannissa kolmen viikon kuluttua.

(MTV3)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 


Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd