Mainos

Ketomaa pesi WRC-kuskeja

30.07.2010 23:20
Ketomaa pesi WRC-kuskeja

Jari Ketomaa ehti pitää hurjaa vauhtia Suomen MM-rallin S2000-luokassa ennen keskeyttämistään perjantaina.

Luokkansa neljälle ensimmäiselle erikoiskokeelle pohja-ajat takonut Ketomaa sai jobin postia päivän ensimmäisellä huoltotauolla.

- Autoon iski sähkövika eikä moottoria saatu käyntiin. Tietokone täytyi bootata ja saimme aikasakkoa yli neljä minuuttia. Siinä vaiheessa tiedostin, että tavoitteena ollut luokkavoitto on karannut liian kauaksi, Ketomaa harmitteli.

Takaiskun jälkeisellä pätkällä Ketomaa ajoi entistäkin hurjempaa kyytiä, ja mikkeliläisen taakse jäi oman luokan kilpailijoiden lisäksi myös useampi WRC-kuski mukaan lukien Juha Kankkunen, Kimi Räikkönen ja Matthew Wilson.

- Täytyy kyllä myöntää, että Lankamaan pätkään ei ajollisesti jäänyt mitään lisättävää. Olisin päässyt vielä ainakin kuusi sekuntia kovempaa, mutta jouduin ohittamaan edellä lähteneen auton ja lisäksi yksi rengas alkoi tyhjentyä pätkän lopulla, Ketomaa huokasi.

Viime vuoden rallin Suomen mestarin matka päättyi seuraavan, Myhinpään erikoiskokeen jälkeen.

- Yksi nypynylitys meni leveäksi ja takarengas osui isoon kiveen. Vannekin hajosi ja pätkän jälkeen huomasin myös tukivarren ja jarrujen vaurioituneen. Ei ollut mahdollisuutta jatkaa, kun ei ollut enää ehjää vararengastakaan Lankamaan jälkeen.

- Eipä ollut nyt tuuria matkassa, mutta vauhti sentään oli sellaisella tasolla, että siitä voi olla ylpeä. Auto laitetaan nyt kuntoon ja jatkamme rallia lauantaina superrallisäännön turvin, Ketomaa summasi.

(MTV3)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 


Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos
EmediateAd