|
|
Ranskan Sebastien Ogier ajoi viikonloppuna kisatun Portugalin MM-rallin voittoon. Voitto oli Ogierille ensimmäinen MM-osakilpailuista. Ogier päihitti tiukassa kaksintaistossa maanmiehensä, kuusinkertaisen maailmanmestarin Sebastien Loebin. Lopulta ranskalaisten Citroen-kuljettajien välille jäi 7,9 sekuntia Ogierin hyväksi. - Tämä oli täydellinen tapa hankkia ensimmäinen voittoni, Ogier iloitsi kisan päätyttyä. Ogier johti kilpailua neljännestä erikoiskokeesta lähtien. Lauantaina ja sunnuntaina hän onnistui pitämään kärkipaikkansa vaativasta aura-auton roolista huolimatta. - Ogier oli todella nopea, vaikka hän ajoi kahtena päivänä reitit ensimmäisenä autona. Jatkossa hänet on vaikea päihittää. Maailmanmestaruustaiston kannalta tämä toinen tila ei ollut huono, Loeb totesi. Ogierista tuli ensimmäinen uusi nimi MM-sarjan voittajien listalle sitten helmikuun 2008, jolloin Jari-Matti Latvala voitti Ruotsin rallin. 26-vuotias Ogier oli lähellä voittaa jo kuun alussa kisatun Uuden-Seelannin rallin. Tuolloin hän sortui ajovirheeseen kisan kolmanneksi viimeisessä mutkasta. Ogierista on pitkään povattu Ranskan tulevaa rallitähteä ja Loebin manttelinperijää. Loeb oli 28-vuotias voittaessaan ensimmäisen MM-rallinsa Saksassa vuonna 2002. Hirvonen nousi sijan lopussaMikko Hirvonen sijoittui kisan lopputuloksissa neljänneksi, kun hänen edellään ajanut Norjan Petter Solberg teki ajovirheen kisan päättäneellä yleisöerikoiskokeella ja putosi viidenneksi. Kolmanneksi kisassa sijoittui Espanjan Dani Sordo. Hirvonen ei pystynyt täysin vastaamaan Citroen-tallin kärkikuljettajien vauhtiin, sillä hän jäi Ogierille lopulta yli puolitoista minuuttia. Tavoittelemastaan palkintosijasta Hirvonen jäi lopulta 14,4 sekuntia. Citroen-kalustolla kisaava Kimi Räikkönen oli lopputuloksissa kymmenes. Jari-Matti Latvala lauantaina ulos reitiltä ja törmäsi puuhun. Hän ei pystynyt auton vaurioiden takia jatkaamaan kisaa. Rallin MM-sarja jatkuu heinäkuun alussa Bulgarian osakilpailulla.
Lue myös:
Katso ilmaiseksi: Ogier nappasi ensimmäisen voittonsa (Tulosruutu 30.5.2010)
MM-rallivideot Katsomo.fissä! | MM-rallin tulospalvelu! Portugalin MM-ralli, lopputulokset (EK18/18):1. Sebastien Ogier Citroen 3.51.16,1 2. Sebastien Loeb Citroen +7,9 3. Dani Sordo Citroen +1.17,6 4. Mikko Hirvonen Ford +1.32,0 5. Petter Solberg Citroen +1.35,7 6. Matthew Wilson Ford +7.10,1 7. Mads Östberg Subaru +7.28,3 8. Federico Villagra Ford +10.36,1 9. Khalid Al Qassimi Ford +10.55,8 10. Kimi Räikkönen Citroen +11.34,3 Erikoiskokeen 18 nopeimmat:1. Federico Villagra Ford 2.09,9 2. Matthew Wilson Ford +0,7 3. Kimi Räikkönen Citroen +1,1 4. Dani Sordo Citroen +1,2 5. Khalid Al Qassimi Ford +1,9 6. Sebastien Ogier Citroen +2,0 7. Sebastien Loeb Citroen +2,2 8. Mikko Hirvonen Ford +2,6 9. Mads Östberg Subaru +3,9 ... 20. Petter Solberg Citroen +14,7 Kuljettajien MM-sarjan tilanne (6/13 osakilpailua): 1. Sebastien Loeb Citroen 126 2. Sebastien Ogier Citroen 88 3. Mikko Hirvonen Ford 76 4. J-M Latvala Ford 72 5. Petter Solberg Citroen 63 6. Dani Sordo Citroen 49 7. Matthew Wilson Ford 38 8. Federico Villagra Ford 26 9. Henning Solberg Ford 24 10. Kimi Räikkönen Citroen 15 .. 13. Jari Ketomaa Ford 4 Valmistajien MM-sarjan tilanne (6/13 kilpailua): 1. Citroen Total WRT 189 2. BP Ford Abu Dhabi WRT 163 3. Citroen Junior Team 106 4. Stobart-Ford 84 5. Munchi's Ford 40 Kilpailun erikoiskokeet (ajat Suomen aikaa):
Torstai 27.5.
Perjantai 28.5.
Lauantai 29.5.
Sunnuntai 30.5.
(MTV3) KAIKKI URHEILULÄHETYKSET
Kommentit
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Rangaistus vei paalupaikan Schumacherilta
Rosberg harjoituskärki, Massa heräilee
Pitkämäki kiskaisi kauden parhaansa
Bottas joutui muotinäytökseen - "ei ihan minun juttuni"
EK11: Latvala teki kovan pohja-ajan
New Jersey NHL:n loppuotteluihin
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Lex Hollo: Helppoa ei ole edes Usain Boltilla
Porttila: Mitä tapahtui Tero Pitkämäelle?
Rädyn rykäisy: Mihin romahti tulostaso?
Hockey Knights: Pidetään pronssipelistä kiinni
F1 Salon silmin: Kimistä kuudes voittaja
Rankkipotku: Tässä on Valioliigan All Stars -joukkue
Kyllä
58.94 % (1239 kpl)
Ei
41.06 % (863 kpl)
MM-pistetilanne 2012:
|
Sebastien Loeb |
91 | |
|
Petter Solberg |
73 | |
|
Mikko Hirvonen |
70 | |
|
Mads Östberg |
69 | |
|
Jevgeni Novikov |
43 | |
|
Jari-Matti Latvala |
28 |
| La 26.05. 08:45-09:10 (u) | MM-ralli: Kreikka | |
| La 26.05. 18:30-19:00 | MM-ralli: Kreikka | |
| La 26.05. 22:30-22:40 | MM-ralli: Kreikka - RalliExtra | |
| La 26.05. 23:05-23:35 | MM-ralli: Kreikka | |
| Su 27.05. 02:45-03:15 | MM-ralli: Kreikka | |
| Su 27.05. 09:20-09:50 (u) | MM-ralli: Kreikka | |
| Su 27.05. 19:20-19:30 | MM-ralli: Kreikka - RalliExtra | |
| Su 27.05. 19:30-20:00 | MM-ralli: Kreikka | |
| Su 27.05. 22:30-23:00 | MM-ralli: Kreikka | |
| Ma 28.05. 02:15-02:45 | MM-ralli: Kreikka | |
| Ma 28.05. 20:00-21:00 | MM-ralli: Kreikka |
![]() |
Täällä Mikko Hirvonen työskenteli 2009.
Katso ainutlaatuinen panoraamaesittely Fordin WRC-ralliautosta!
![]() |
Älä jää uutispimentoon ollessasi poissa koneeltasi. Mobiilisivuilta löydät tuoreimmat uutiset, tulokset, MM-pistetilanteen, tv-lähetysajat ja paljon muuta. Lue lisää!
F1
Schumacher vakuuttaa: Voitan kisan!
Tallipäällikkö liikuttui - kyynel Schumin kärkisijalle
Rangaistus vei paalupaikan Schumacherilta
RALLI
EK15: Latvalan auto vaurioitui rengasrikossa
JÄÄKIEKKO
Barkov varattiin kakkosena KHL-draftissa
Calgaryssä isojen päätösten aika - lähtevätkö huippunimet?
Yzerman etsii Hall of Fame -veskaria
HIIHTOLAJIT
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
Lehti uskoo Palanderin uran olevan ohi
Palanderin kohtalo ihmetyttää – "Tässä on kaksi vaihtoehtoa"
MUUT LAJIT
Olli Tuominen historialliseen EM-kultaan!
Tahkon puheenjohtaja: Hirveä järkytys
Viikonlopun superpesisottelut peruttu
FUTIS
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
Paatelaisella odotuksia Furuholmilta ja Uroselta
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
Fifa kokeilee maaotteluloukkaantumisten korvaamista seuroille
![]() |
![]() |