Bolt aikoo pois Blaken tieltä
Kaksissa peräkkäisissä olympialaisissa satasen ja kahden sadan olympiavoitot ottanut Usain Bolt epäilee mukanaoloaan neljän vuoden kuluttua.
Jamaikalainen olisi Rio de Janeiron kisoissa karvan vaille kolmekymppinen.
- Luulen, että lähestyessäni kolmeakymmentä mietin jo uran päättämistä. En ole valmis lopettamaan vielä. Rakastan tätä lajia ja olen saanut sen kautta kaiken menestykseni. Olen saanut kaikki fanini tätä kautta, Bolt jutteli.
Boltin maanmies ja harjoittelukumppani Yohan Blake tuli maaliin kakkosena Lontoon kisojen molemmilla pikamatkoilla. Mestari veikkaakin 22-vuotiaasta sprintteristä manttelinperijäänsä.
- Yohan juoksee jo nyt 19,4:n ja 19,7:n aikoja, joten neljän vuoden kuluttua hän on liekeissä. Luulenpa haluavani olla poissa radoilta ennen kuin hän alkaa juosta liian nopeasti, Bolt veisteli.
Boltin vihjailuiden perusteella Riossa on jo nuorempien juoksijoiden vuoro.
- Minulla on ollut aikani. Elämässä on kaikki mahdollista, mutta minulle se (Riossa kilpaileminen) on kovan työn takana.
- Olen kolmen viime vuoden ajan sanonut, että haluan tulla legendaksi, ja nyt olen tehnyt sen. Nyt istun alas, rentoudun ja katson mitä teen jatkossa, Bolt kertoi.
(MTV3-AFP)
Uusimmat uutiset
Ottawa musertavalla esityksellä NHL-pudotuspelien toiselle kierrokselle
10.05.2013 06:33 (06:34)
Bäckström talutettiin alkulämmittelystä – Minnesota pisti Chicagon tiukoille
01.05.2013 07:36 (07:39)
Jamaikan pikajuoksutähden vamma odotettua vakavampi
17.04.2013 12:37
Ruuskanen sai kunnaltaan palkinnoksi veneen
19.08.2012 14:53
Brittiurheilija paljastaa: Olympiakylässä villejä orgioita
17.08.2012 11:15
HS: Vapaavuori väläytti valtion porkkanaa huippu-urheilulle
17.08.2012 10:25
TOP 10: Olympialaisten hauskimmat ilmeet
17.08.2012 10:16 (10:17)
USA:n hopeajuoksija vaihtaa jalkapalloon
16.08.2012 11:00 (11:05)
Olympiaskandaalin järjestäjille hirmuiset rangaistukset
16.08.2012 09:25 (09:32)
Keniassa raivotaan olympiamenestyksestä – "Surkeaa"
15.08.2012 14:08 (14:12)

Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.