Pronssimitalisti sippasi täysin – palkintojenjako myöhästyi tunnilla
Espanjalainen Javier Gomez pilasi brittiläisten Brownleen veljesten unelman täydellisestä triathlonkilpailusta, mutta se ei vesittänyt historiallista saavutusta.
Ennakkosuosikki Alistair Brownlee otti nimittäin olympiakultaa ja hänen pikkuveljensä Jonathan pronssia.
Yli viiteenkymmeneen vuoteen ei olympialaisten yksilölajissa ole nähty sisaruksia saman kilpailun palkintosijoilla.
Palkintoseremonia tosin viivästyi liki tunnilla, koska Jonathan Brownlee tarvitsi hoitoa uupumukseensa heti maaliintulon jälkeen.
- Hieman painaa mielialaa, kun Johnny romahti ja on aika heikossa kunnossa, Alistair Brownlee sanoi.
- Kisa oli uskomaton. Kaikki tuntui olevan hallussani alusta lähtien. Tällaista tunnelmaa ei ole missään muualla, korvani soivat yhä melusta.
Kaksoisvoittokin oli veljesten ulottuvilla, sillä Jonathan, 22, sai 15 sekunnin aikasakon noustuaan siirtymätaipaleella liian aikaisin pyörän selkään. Hän hävisi veljelleen 31 sekuntia ja hopeamitalisti Gomezille 20 sekuntia.
Alistair Brownlee, 24, selvitti 1,5 kilometrin uinnin, 43 kilometrin pyöräilyn ja 10 kilometrin juoksun yhteisajassa 1.46,25.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)
Uusimmat uutiset
Ottawa musertavalla esityksellä NHL-pudotuspelien toiselle kierrokselle
10.05.2013 06:33 (06:34)
Bäckström talutettiin alkulämmittelystä – Minnesota pisti Chicagon tiukoille
01.05.2013 07:36 (07:39)
Jamaikan pikajuoksutähden vamma odotettua vakavampi
17.04.2013 12:37
Ruuskanen sai kunnaltaan palkinnoksi veneen
19.08.2012 14:53
Brittiurheilija paljastaa: Olympiakylässä villejä orgioita
17.08.2012 11:15
HS: Vapaavuori väläytti valtion porkkanaa huippu-urheilulle
17.08.2012 10:25
TOP 10: Olympialaisten hauskimmat ilmeet
17.08.2012 10:16 (10:17)
USA:n hopeajuoksija vaihtaa jalkapalloon
16.08.2012 11:00 (11:05)
Olympiaskandaalin järjestäjille hirmuiset rangaistukset
16.08.2012 09:25 (09:32)
Keniassa raivotaan olympiamenestyksestä – "Surkeaa"
15.08.2012 14:08 (14:12)

Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.