[an error occurred while processing this directive]
Mainos

Pohjoiskorealainen teki hurjan ennätyksen "Suuren johtajan voimalla"

Pohjoiskorealainen painonnostaja Om Yun-chol nousi sunnuntaina Lontoon olympialaisissa harvalukuiseen joukkoon.

56-kiloisten sarjassa kilpaileva korealainen sivusi työnnössä maailmanennätystä 168 kiloa, mikä on samalla uusi olympiaennätys. Kolme kertaa oman kehonpainonsa on kyennyt nostamaan suorille käsille vain viisi painonnostajaa kautta aikojen.

Om kiiruhti oitis antamaan osan kunniasta maansa edesmenneelle johtajalle Kim Jong-illille.

- Olen todella iloinen ja kiitän Suurta johtajaa, joka antoi minulle voimaa nostaa nämä painot. Uskon, että Kim Jong-Il antoi minulle tämän ennätyksen ja kaikki muutkin urani saavutukset, 20-vuotias Om kiitteli AP-uutistoimiston mukaan.

B-ryhmässä kisanneen Omin yhteistulos 293 riitti lopulta olympiakultaan. Hän joutui jännittämään sunnuntai-iltana nostaneen ja ennakolta kovatasoisemmaksi arvioidun A-ryhmän kilpailijoiden suorituksia, mutta kovin lähelle uhkaajat eivät päässeet. Hopealle yltänyt Kiinan Wu Jingbiao hävisi voittajalle yhteistuloksessa neljä kiloa.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Suosituimmat olympiauutiset