Felixin ja Tarmohin uusintajuoksu tyssäsi luovutukseen
Pikajuoksijat Allyson Felix ja Jeneba Tarmoh eivät juosseetkaan sovittua uusintajuoksuaan, toisin kuin piti, ratkaistakseen olympiapaikan.
Harjoituskumppanukset Felix ja Tahmoh olivat harvinaisesti jakaneet saman kolmannen sijan tuhannesosasekunnilleen samalla ajalla Yhdysvaltain yleisurheilun olympiakarsinnoissa naisten 100 metrin juoksussa. Heidän oli määrä ratkaista kolmas edustuspaikka Lontoon olympialaisiin maanantaisessa uusintajuoksussa.
Tarmoh kuitenkin päätti vetäytyi uusinnasta maanantaina ennen juoksua. Hän ei selittänyt päätöstään Yhdysvaltain olympiakomitealle osoittamassaan sähköpostiviestissä. Näin Felix sai kiistanalaisena olleen paikan Tarmohin tyydyttyä vapaaehtoisesti varajuoksijan ja viestijuoksijan asemaan.
Felix valitteli koko tapahtumaa.
- Tilanne on ollut vaikea kaikille osapuolille. Olin hyväksynyt uusintajuoksun ja olin valmistautunut siihen. Halusin ansaita paikkani olympiajoukkueessa enkä halunnut sitä vain luovutettavan minulle, joten jaan kaikkien pettymyksen siitä, ettei tämä juoksu toteutunut. Nyt voin vain suunnata keskittymiseni Lontooseen, Felix tiedotti.
Felixin ja Tarmohin kiistanlaiselle tapaukselle ratkaisu
(MTV3 - AFP)
Uusimmat uutiset
Ottawa musertavalla esityksellä NHL-pudotuspelien toiselle kierrokselle
10.05.2013 06:33 (06:34)
Bäckström talutettiin alkulämmittelystä – Minnesota pisti Chicagon tiukoille
01.05.2013 07:36 (07:39)
Jamaikan pikajuoksutähden vamma odotettua vakavampi
17.04.2013 12:37
Ruuskanen sai kunnaltaan palkinnoksi veneen
19.08.2012 14:53
Brittiurheilija paljastaa: Olympiakylässä villejä orgioita
17.08.2012 11:15
HS: Vapaavuori väläytti valtion porkkanaa huippu-urheilulle
17.08.2012 10:25
TOP 10: Olympialaisten hauskimmat ilmeet
17.08.2012 10:16 (10:17)
USA:n hopeajuoksija vaihtaa jalkapalloon
16.08.2012 11:00 (11:05)
Olympiaskandaalin järjestäjille hirmuiset rangaistukset
16.08.2012 09:25 (09:32)
Keniassa raivotaan olympiamenestyksestä – "Surkeaa"
15.08.2012 14:08 (14:12)

Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.