Urheilu

Poutala ja Koskela jäivät palkintosijoilta

Julkaistu 06.11.2009 21:34 (päivitetty 22:31)
Pikaluistelijat Mika Poutala ja Pekka Koskela keskellään päävalmentaja Janne Hänninen, kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Mika Poutala neljäs sija ja Pekka Koskelan viides sija 500 metrin A-ryhmässä olivat suomalaisten parhaat noteeraukset pikaluistelun maailmancupin kauden ensimmäisen kisan ensimmäisenä päivänä Berliinissä.

A-ryhmän nopein oli Etelä-Korean Kang-Seok Lee, joka pisteli puolikilometrisen huippuaikaan 34,80. Korealaisen aika oli kauden kärkinoteeraus ja jäi rataennätyksestä vain 0,1 sekuntia. Poutalan aika oli 35,17 ja Koskelan 35,23.

Tuhannella metrillä Poutala luisteli ajan 1.09,86, mikä riitti kymmenenteen sijaan. Koskelan ajaksi jäi 1.11,03, mikä olisi tuonut sijan 19, mutta suomalainen diskattiin hänen sorruttuaan ratarikkoon ensimmäisessä kaarteessa. Tuhat metriä voitti Yhdysvaltain Shani Davis ajalla 1.08,53.

- Tämä vakuutti minut itsenikin. Kehitystä on tapahtunut ja kesällä tehty työ on kannattanut. 500 metriä meni hyvin, mutta tästä tonnista olen oikein tyytyväinen, vaikka tasaisessa kisassa sijoitus oli 10:s, Poutala arvioi.

Myös päävalmentaja Janne Hänninen oli tyytyväinen Poutalan panokseen.

- Mika luisteli molemmat matkat hyvin. Viisasataa oli hyvä veto, vaikka lähtö vähän epäonnistui. Muuten oli oikein hyvää luistelua. Tonni oli oikein hyvä, Hänninen selvitti.

Koskela on Poutalan tavoin jo valittu Vancouverin olympiakisoihin, mutta Hänninen ei ollut aivan yhtä tyytyväinen Koskelan menoon.

- 500 oli hyvä kauden avaus, mutta tonni ei ollut niin hyvä kuin odotin. Laiska on väärä sana, mutta se ei näyttänyt niin tehokkaalta ja aktiiviselta kuin Pekan luistelu yleensä, Hänninen sanoi, muttei halunnut vetää säkkiä päähänsä.

- Ei tässä ole syytä mihinkään maansuruun vaipua. Joskus voi olla vain huono hetki, joka sattuu johonkin kisaan. Pekan 500 oli kuitenkin niin hyvä, ettei tässä ole mitään hätää.

B-ryhmässä luistelleet Pasi Koskela, Tuomas Nieminen ja Markus Puolakka eivät onnistuneet avaamaan maailmancupin pistetiliään. Kolmikosta parhaan sijoituksen kirjasi Koskela, joka oli 500 metrin B-ryhmässä 15:s.

Lauantaina Berliinissä miesten ohjelmassa on 5 000 metriä ja sunnuntaina 500 sekä 1 500 metriä.

(MTV3-STT)

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Mitalisuosikki Poutala meinasi lopettaa luistelu-uransa31.01.2010 12:18

Kuudes sija kirveli mitalia jahdannutta Poutalaa 17.01.2010 11:57

Poutala viides sprinttereiden MM-avauksessa 16.01.2010 09:27

Lex Hollo: Luvassa pouta(la)a18.12.2009 07:56

Poutala luisteli palkintopallille13.12.2009 22:42 (23:16)

Mika Poutala luisteli SE:n 11.12.2009 22:53

Poutala luisteli jälleen SE-aikaan 05.12.2009 23:00 (23:21)

Poutala voitti Calgaryssä SE-ajalla04.12.2009 23:32 (23:47)

Koskela helpottunut huonosta menestyksestä huolimatta15.11.2009 18:52

Mika Poutalan luistelu lähes virheetöntä14.11.2009 18:44 (21:36)

Poutala ja Koskela jäivät palkintosijoilta06.11.2009 21:34 (22:31)

Koskelan salainen ase: Imuri27.10.2009 19:58

Mika Poutala uskoo olympiamitaliin27.10.2009 19:42

Moninkertainen olympiavoittaja kärysi veridopingista03.07.2009 20:25

Pekka Koskelalle farkkuostokset hankalia18.03.2009 21:48

Poutala sadasosien päässä mitalista16.03.2009 06:44

Koskela palasi sairauslomalta vaisuna13.03.2009 23:20

Kaksi luisteli alle Koskelan ME:n 07.03.2009 23:37 (23:43)

Koskelan kausi ohi ennen aikojaan02.02.2009 16:58 (18:02)

Poutalan luistin ei kulkenut kuumeessa31.01.2009 19:15

Jalkavamma saattoi päättää Pekka Koskelan kauden30.01.2009 19:01

Kuume vei luistelija Koskelan kilpailutauolle21.01.2009 21:48

Koskela jäi MM-mitalien ulkopuolelle 18.01.2009 16:26

Koskela viidentenä MM-pikaluistelussa18.01.2009 14:45

Koskela luistelee viidentenä MM-kisoissa 17.01.2009 16:36

Koskela luistelee suosikkina Moskovan MM-jäälle16.01.2009 19:30

Keskisormen vilautus toi vuoden pannan luistelijalle 06.01.2009 16:15

Koskela luisteli ylivoimaisesti Seinäjoella 02.01.2009 21:52

Koskelan saldo kaatuminen ja kuudes sija14.12.2008 11:19

Protesti ei auttanut Koskelaa palkintopallille13.12.2008 11:54

Poutala luisteli viidenneksi Kiinassa 07.12.2008 09:49 (11:22)

Mika Poutala luisteli kuudenneksi 06.12.2008 12:56

Pekka Koskela luisteli toiseksi 1000 metrillä 16.11.2008 16:38 (18:57)

Kolmanneksi luistellut Koskela harmitteli starttiaan15.11.2008 17:54

Pekka Koskela huippuvedossa maailmancupissa14.11.2008 18:45

Pekka Koskela luisteli viidenneksi maailmancupissa09.11.2008 16:10 (18:04)

Poutala luisteli palkintopallille08.11.2008 16:28 (17:05)

Luisteluvalmentaja toivoo ufo-vetoja29.10.2008 18:47

Pikaluistelija Poutala esitteli sääriään29.10.2008 18:43

Pikaluistelija Poutala treenasi Tuomiokirkon portailla - katso kuvasarja15.09.2008 17:40

Suomi menetti pikaluistelun sprintin MM-kisat 22.06.2008 19:12

Poutalasta Vuoden pikaluistelija 20.04.2008 18:23

Pekka Koskela luistelee jatkossa isänsä ohjauksessa 11.04.2008 21:03

Koskela luisteli täyden kympin kauden 11.03.2008 19:19

Poutala 9:s ja Koskela 11:s MM-pikaluistelussa08.03.2008 08:37 (10:19)

Poutala seitsemäs, Koskela kaatui MM-luistelussa07.03.2008 08:50 (11:47)

Pikaluistelun MM-kisailijat veritesteihin 08.02.2008 17:26

Poutala sijoittui kuudenneksi MM-pikaluistelussa 20.01.2008 19:02 (21:12)

Suomi isolla joukkueella pikaluistelun maailmancupiin 06.12.2007 15:32

Poutala 14:s pikaluistelun 1000 metrillä Calgaryssä 18.11.2007 22:49


Arkisto

 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius