Urheilu

Hiihtomaajoukkueella tarkat ohjeet sikainfluenssan varalta

01.11.2009 15:22
Aino-Kaisa Saarinen, kuva: Matti Björkman/Lehtikuva

Maastohiihdon maajoukkue välttää palavereja Saariselällä maanantaina alkavalla leirillään. Tarkoituksena on minimoida riski sairastua sikainfluenssaan, joka jyllää jo eri puolilla Suomea.

Tauti lähti leviämään Pohjois-Suomesta, jossa hiihtäjät ovat valmistautuneet kauteen Ramsaun leirin keskeydyttyä ennen lokakuun puoliväliä.

- Taudin voi saada mistä vain, eikä kukaan voi kokonaan eristäytyä. Saariselällä yritämme kuitenkin majoitusjärjestelyillä ja palaverien välttämisellä pitää sairastumisriskin alhaalla. Käsidesiä hiihtäjät ovat tottuneet käyttämään jo pitkään, maajoukkuevalmentaja Eero Hietanen kertoi.

Hiihtäjistä sikainfluenssan on sairastanut jyväskyläläinen Matti Heikkinen, joka kuvaa blogissaan selvinneensä siitä helpolla. Heikkisen mukaan hänellä oli kolmena päivänä kuumetta ja lisäksi keuhkoissa kipua, raju yskä ja nuhaa.

Heikkinen arvioi olleensa onnekas, koska tauti tuli ennen kauden alkua eikä esimerkiksi tammikuussa valmistauduttaessa Vancouverin olympialaisiin. Jo toipunut Heikkinen matkaa Saariselälle tiistaina.

Myös sprintteri Kalle Lassila oli kotisivujensa mukaan lokakuun viime päivinä kovassa kuumeessa.

Sikainfluenssan vielä välttäneet hiihtäjät saavat itse päättää, ottavatko rokotuksen sitä vastaan. Hietasen mukaan rokotuksen ajoitus pitää miettiä tarkkaan, sillä rokotuksestakin voi nousta kuume pariksi päiväksi.

Näyttöpaikkoja kotimaassa

Aivan kaikki maajoukkuehiihtäjät eivät leireile Inarin Saariselällä, sillä esimerkiksi naisten hiihdon kärkinimet Virpi Kuitunen ja Aino-Kaisa Saarinen harjoittelevat kauden avaukseensa asti Muoniossa.

Kilpailukausi alkaa ensi viikonloppuna Saariselällä ja jatkuu seuraavana viikonloppuna Oloksella. Alkutalven kansainväliset FIS-kilpailut ovat jo tärkeitä paikkoja osoittaa kuntoaan, etenkin niille hiihtäjille, jotka tavoittelevat edustuspaikkoja maailmancupiin.

- Vancouverin olympiavalinnoissa painavat kansainväliset näytöt, Hietanen muistutti maailmancupin tärkeydestä.

Norjan Beitostölenistä 21.-22. marraskuuta alkavassa maailmancupissa suomalaishiihtäjien kiintiö on normaalimatkoilla viisi naishiihtäjää ja viisi mieshiihtäjää, sprinttikisoissa kuusi naista ja kuusi miestä. Ennen Vancouveria useampi pääsee todistamaan vauhtiaan maailmancupissa vain Kuusamossa marraskuun lopussa. Suomalaiset saavat cupin ladulle edustushiihtäjien lisäksi kymmenen miehen ja kymmenen naisen kansalliset ryhmät.

- Saariselän, Oloksen ja Rukan lisäksi kansainvälisiä näyttöjä pystyy antamaan kotimaassa myös Vuokatissa Skandinavia-cupin kilpailussa ennen joulua, Hietanen selvitti.

Hietanen laski, että Vancouveriin tarvittaisiin 18 hiihtäjää, jotta joka hiihtomatkalle riittäisi kunnon edustus. Jos Olympiakomitea valitsee kisoihin niin monta, maajoukkueen ulkopuoleltakin on mahdollista nousta olympiaedustajaksi. A-maajoukkueeseen kuuluu viisi naista ja kahdeksan miestä.

Maajoukkuemiehistä Ilkka Tuomisto kilpailee paralympiasarjassa, joten hänen kauden pääkilpailunsa ovat Vancouverin paralympialaiset maaliskuussa.

(MTV3-STT)

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius